Tuomarien kirja – Jumalan lähettämiä kummallisia pelastajia

Tässä uutiskirjeessä kerron Tuomarin kirjan käännöstyön keskellä syntyneistä löydöistä. Samalla mainostan erittäin hyvää kurssia, johon kannattaa osallistua. Pidän Helsingin Raamattukoululla, perjantaina ja lauantaina (7.-8.10.) kurssin, jossa syvennymme apostoliseen uskontunnustukseen. Mukaan voi tulla ihan paikan päälle tai voi osallistua myös etäopiskelijana.

Juttelin juuri automatkalla tyttäreni Martan, 9-v., kanssa siitä, mihin ihmiset uskovat. Martta kummasteli, miksi koulussa on niin paljon lapsia, jotka eivät usko Jumalaan. Miksi oppilaat, eivätkä opettajatkaan, tunne edes Raamatun peruskertomuksia? Suomi on muuttunut. Lapset eivät enää juurikaan saa tukea uskolleen koulusta, mediasta tai edes kodistaan. Tämän vuoksi on tosi tärkeää tuntea, mihin uskomme, ja miksi. Mitkä ovat uskon perusteet? Tarvitaanko vain sokeaa uskoa, tai onko usko tunteista kiinni?

Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyjen mukaan suomalaisten usko kristinuskon keskeisiin asioihin on pienentynyt puolella vuodesta 1999 vuoteen 2011. Nyt se on varmasti jo laskenut siitäkin. Meillä on todellakin uskonkriisi tässä maassa. Tunnemmeko enää Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa? Vaarojen keskellä, muista Herran sana: ”Ellette usko, te ette kestä.” (Jes. 7:9.) Nyt meillä on niitä vaaroja joka puolella: energiakriisi, sota, talousongelmat ja vaikka mitä. Ellette usko, te ette kestä. Hienoa, jos ilmoittaudut Uskontunnustus-kurssille tämän linkin kautta. Mutta nyt Tuomarien kirjaan.

Synti ampuu ohi

Usein olen kuullut sanottavan, että heprean kielessä synti, hatta, tarkoittaa ohi ampumista. Nyt, ensimmäistä kertaa löysin selvän Raamatun kohdan, jossa tämä käy selvästi ilmi. Nimittäin jakeessa Tuom. 20:16 kuvataan Benjamin heimon valiosotureiden ampumataitoja näin: ”jokainen näistä miehistä osasi lingota kivellä hiuskarvaan, hairahtumatta.” (oma käännökseni.) He osasivat siis osua kivilingolla hiuskarvaan, ja tässä mainitaan heprealainen sana hatta, joka tarkoittaa syntiä. Tuo sana, hatta, tarkoittaa ohi ampumista, lankeamista ja hairahtumista.

Kuinka vaikea onkaan kulkea suoraan ja oikeaa tietä, lankeamatta oikealle tai vasemmalle? Kannattaa miettiä tarkkaan, mihin minun elämäni tähtää. Missä on fokus? Teenkö syntiä, olenko hairahtanut väärille poluille? Vai olenko niin kuin valiosoturi, joka osuu hiuksenhienoon maaliin? Jos ajatellaan pelastushistoriaa, niin Israelin tähtäyspisteenä on taivasten valtakunta – Tuomarien kirjassa näemme, että siitä tähtäyspisteestä ammuttiin ohi ja pahasti. Kirjan lopussa Israel tuo mieleen enemmän Sodoman (Tuom. 19) kuin taivasten valtakunnan. Syntisellä, ohi ampuneella, on kuitenkin toivoa, koska Jumalan armo on pohjaton.

Siirtymäkauden kuvaus

Tuomarien kirjassa on kuvattu 12 tuomarin edesottamuksia. Luku 12 on tietysti symbolinen luku, joka viittaa koko Israeliin, 12 heimoon. Jotkut tuomarit ovat paremmin tunnettuja, kuten Gideon, Debora ja Simson, kun taas jotkut tuomarit jäävät selvästi vähemmälle huomiolle: Otniel ja Samgar. Ajallisesti liikumme vuosien 1400 ja 1000 eKr. välillä. Nykytutkijat useimmiten kaventavat tämän tuoma­reiden aikaikkunan vuosien 1200 ja 1000 väliin. Joka tapauksessa Tuomarien kirja kuvaa siirtymä­kautta Israelin historiassa. Kansa on juuri tullut exoduksen kautta Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Nyt kansa valloittaa tuota maata filistealaisilta ja kanaanilaisilta. Vasta 1000-luvulla Israel muuttuu monarkiaksi eli se saa ensimmäisen kuninkaan, ja niin Israelissa vallan ottaa Daavidin dynastia, joka kestää 400 vuotta (1000–580 eKr.). Tuomarien aika on epäyhtenäisen kansan levotonta aikaa, jota leimaa anarkismi. Jumala kuitenkin lähettää aika ajoin kansansa pelastajaksi tuomarin.

Monet Raamatun tutkijat pitävät Tuomarien kirjaa Raamatun taidokkaimpana kirjallisuutena, ja jopa koko maailmankirjallisuuden huipputeoksena. Tarinallisesti teos on loistava. Siinä on yllättäviä käänteitä, ironiaa, huumoria ja draamaa. Teos ei ole mikään kohtelias ja mielistelevä muistelmateos Israelin tuomareista. Tuomarien kirjassa aika ei kultaa muistoja, vaan historiallisia virheitä käsitellään kivuliaan suoraan ja rehellisesti.

Tuomarien kirjaa lukiessa voi kauhistella, miten Raamatusta löytyy tällainen kirja, jossa on niin raakoja murha, sotia, lynkkauksia, raiskauksia ja vallankaappauksia. Koko kirja päättyy Israelin veljessotaan, tai sisällissotaan (Tuom. 19–20). Kirjan lopussa toistuu fraasi: ”Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.” (Tuom. 17:6; 18:1, 19; 21:25.) Oman käden oikeus, nopein ja vahvin voitti. Tällainen ajankuva sopii myös meidän aikaamme. Yhteinen moraalikompassi ja visio on hukassa. ”Jokainen toimi niin itse hyväksi näki.” Meidän aikanamme yksilö saa päättää melkein kaikesta mahdollisesta – tiettyyn rajaan asti. Hän saa valita kymmenien vaihtoehtojen joukosta, mitä sukupuolta hän ”kokee” edustavansa, hän voi valita seksuaalisen suuntautumisensa…

Jos synti on ohiampumista, niin nyt ongelmana on se, että ei taida olla edes yhteistä maalitaulua. Jokainen ampuu harhalaukauksia sinne tänne. Missä on yhteinen tähtäyspiste, yhteinen visio? Samuelin kirjan jakeesta 1. Sam. 3:1 löytyy ajankuvaus, joka sopii Tuomarien kirjan loppuvaiheille, kuin myös meidän ajallemme: ”noina päivinä visio (näky, hazon) ei ollut levinnyt laajalle.”

Kauhean onnellinen syyllisyys Tuomarien kirjassa

Tuomarien kirjassa toistuu sama kaava. Israel tekee syntiä, unohtaa Jumalan. Filistealaiset tai muut Israelin viholliset hyökkäävät Israelin kimppuun. Jumala nostaa esiin tuomarin, joka tulee Israelin pelastajaksi. Hetken verran menee taas hyvin, mutta kohta ollaan taas kaulaa myöten ongelmissa ja synnissä. Kansa hairahtuu syntiin, eksyy väärille teille, menettää visionsa ja määränpäänsä.

Kirjassa onkin moraalinen kehitys alaspäin. Kirjan alussa Israel taistelee filistealaisia, pakanoita vastaan. (Tuom. 1.) Kirjan lopussa Israel ajautuu sisällissotaan, tai veljessotaan, jossa Israelin heimot aloittavat sodan Benjamin heimoa vastaan. (Tuom. 19–20.) Näemme, että Israelin viholliset eivät enää olekaan vieraita kansallisia ryhmiä (filistealaiset, amalekialaiset), vaan nyt israelilaiset kääntävät miekan toisia israelilaisia vastaan – Benjamin heimolaisia vastaan. On myös suorastaan skandaalimaista, että kirjan lopussa, luvussa 19, kerrotaan raiskauksesta israelilaisessa Gibean kaupungissa. Eräs pappismies on vaimonsa kanssa vierailemassa Gibeassa. Yöllä Gibean miehet saapuvat heidän majapaikkansa ovelle. He ryskyttävät ovea ja sanovat haluavansa maata eli raiskata tuon vierailevan miehen (!). ”Tuo tänne se mies, joka tuli luoksesi. Me tahdomme maata hänet.” (Tuom. 19:22.) Tilanne on aivan samanlainen, kuin Sodomassa, jossa Sodoman ylpeät ja ilkeät miehet halusivat raiskata Lootin (1. Moos. 19:5). Tällä tavalla Tuomarien kirjassa osoitetaan, kuinka alas Israel oli vajonnut: Sodoman tasolle.

Felix culpa t-shirt | tostadora
Onnellinen lankeemus.

Syntiinlankeemus ei tietenkään ole pelastushistorian päätepysäkki. Kirkon pääsiäisliturgiassa on erikoinen ylistyshuudahdus: ”Oi onnellinen lankeemus, joka toi meille tällaisen ja näin suuren Lunastajan.” Latinaksi: Felix culpa. Vaikka synnissä ei sinänsä ole mitään onnellista, niin kuitenkin synnin vuoksi Jumala lähetti meille niin loistavan Lunastajan! Niinpä myös mitä synkin synnintunnustus voi avata meille Jumalan rajattoman armon sylin. Niin kävi tuhlaajapojalle, ristinryövärille ja monelle muullekin. Tuomarien kirjassa puhutaan Jumalan armosta ja kärsivällisyydestä, mutta Lunastajaa ei vielä paljasteta. Toistuvien syntiinlankeemuksien keskellä alkaa tulla selväksi, että tuomareista ei ole Israelia pelastamaan – kirjan lopussa haikaillaankin jo kuninkaan perään. Evankeliumin valossa näemme, että tuo kuningas, joka toisi täydellisen pelastuksen, olisi Jeesus, sillä hän ”pelastaa kansansa sen synneistä.” (Matt. 1:21.)

Tuomarin kirjan valossa Israel oli hengellisesti rapakunnossa. Tuskin meidän aikamme ihmiset ovat paljoa paremmassa kunnossa. Voimmekin kysyä, itseltämme: olenko minä kulkenut harhaan? Olenko eksynyt lammas? Olenko menettänyt fokuksen, olenko hairahtunut syntiin, ampunut ohi? Jos jatkan synnin, eksymisen tiellä, kuinka kadotukseen lopulta päädynkään? Onko Sodoma määränpäänä? Tähtäyspisteenä pitäisi kuitenkin olla taivasten valtakunta. Näiden kysymysten kanssa kannattaa aina pitää tuo Lunastaja mielessä – Tuomarien kirjaa tulee lukea Kristuksen kanssa. Oikeastaan vain rakastavan ja luotettavan Jeesuksen Kristuksen kanssa uskallamme rehellisesti ja avoimesti tunnustaa syntimme – ripissä on juuri tästä kyse. Voimme luottaa, että Kristus kuitenkin tietää, keitä me olemme, ja voimme luottaa, että hän ei hylkää sitä, joka hänen puoleensa kääntyy.

Tuomarien kirjan lopussa nousee esiin kysymys: kuinka tästä eteenpäin? Mitä me nyt teemme? Leeviläinen pappi, jonka vaimo on raiskattu ja murhattu, kysyy tuossa tilanteessa israelilaisilta: ”mitään tällaista ei ole eikä ole nähty milloinkaan sen jälkeen, kun israelilaiset lähtivät Egyptistä. Harkitkaa nyt tarkoin ja sanokaa, mitä on tehtävä.” (Tuom. 19:30.) Meilläkin on syytä pysähtyä ja kysyä: ”Harkitkaa nyt tarkoin ja sanokaa, mitä on tehtävä?”

Jos Tuomarien kirjassa kuvataan karmeita tapahtumia, niin meillä on kyllä koto-Suomessa aivan yhtä karmeita tapahtumia. Niinpä voisimme ihan samalla tavalla pysähtyä miettimään: ollaanko me menossa oikeaan suuntaan? Mitä nyt on tehtävä?

Millainen johtaja milloinkin?

Tuomarien kirjan tuomarit, Israelin pelastajat, ovat tosi yllättäviä ja kummallisia sankareita. Ensinnäkin yksikään merkittävä tuomari tai suuri johtaja ei nouse ”virallisten” johtajaheimojen joukosta: Juudan, Leevin tai Joosefin heimoista. Toiseksi nämä tuomarit ovat yllättäviä persoonia. Tuomari Ehud on vasenkätinen – huono enne muinaisessa maailmassa. Tuomari Samgar ”surmasi 600 filistealaista häränajajan pistimellä. Näin hän pelasti Israelin” – aika kummallisella aseella.

Gideonista tulee Israelin pelastajasta, vaikka Gideon on vähäpätöisestä suvusta. Tuomari Barak oli pelkuri. Jefta on väheksytty porton poika – mutta verraton sotilas ja johtaja. Simson on nasiiri, joka ei malta elää nasiirilupaustensa mukaan. Hän nai vierasmaalaisen naisen, rikkoo ruokasäädökset, ja lopulta häneltä leikataan hiukset, vaikka nasiirin hiuksia ei saisi leikata.

Pari naistakin on pelastajien joukossa: Tuomari Debora ja Jael. Jael pelastaa Israelin, tappaa Israelin ykkösvihollisen, sotapäällikkö Siseran, tarjoamalla hänelle lämmintä maitoa, ja sitten, kun Sisera, tuo vihollispomo, oli nukahtanut, Jael iskee telttavaarnan hänen päästään läpi. Naistuomari Debora oli aiemmin profetoinut tuomari Barakille: ”Herra antaa Siseran naisen käsiin.” (Tuom. 4:9.) Debora ylistää Jaelia, tuota rohkeaa ja kylmäveristä naista: ”Olkoon naisista siunatuin Jael, Jael, keniläisen Heberin vaimo, siunatuin nainen paimentolaisten joukossa.” (5:24.)

Tuomarien kirjasta näemme, että Jumala voi nostaa, ja usein nostaakin, yllättäviä henkilöitä pelastajiksi ja johtajiksi. Nuo henkilöt eivät aina nouse virallisten virkahissien mukana.

Kädet levitettyinä hän antoi henkensä ja voitti vihollisensa

Tuomarien ajanjakso on sekasortoista aikaa. Simson on 12 tuomarista viimeinen. Kun hän kuolee, loppuu tuomarien ajanjakso. Simson on kummallinen mies. Hän on jo ennen syntymäänsä määrätty Herran nasiiriksi, jolla on ihmeelliset voimat. Hänet on kutsuttu Israelin pelastajaksi filistealaisten käsistä. Simson ei kuitenkaan elä niin kuin voisi olettaa ”uskonnollisia lupauksia” tehneeltä mieheltä. Hän luottaa ihmeellisiin voimiinsa, mutta hän rikkoo kaikki nasiireja koskevat käskyt. Hän nai vierasmaalaisen, filistealaisen. Hän syö saastaista, kiellettyä ruokaa – leijonan raadosta löytynyttä hunajaa. Hän juhlii viiniä juoden, vaikka nasiirit eivät koskaan saisi juoda alkoholia.

Hän rakastuu Delilaan – mutta filistealaiset lahjovat Delilan tivaamaan Simsonilta, missä on hänen yliluonnollisten voimiensa salaisuus. Joka päivä Delila utelee Simsonilta, missä on hänen voimiensa salaisuus, missä on hänen heikko kohtansa, miten hänet voidaan sitoa ja lannistaa (Tuom. 16:6). Simson ei paljasta tätä Delilalle, mutta kun nainen itsepintaisesti anoo totuutta, Simson ei enää kestä. Delila vetoaa mieheensä petollisesti: ”Kuinka voit väittää rakastavasi minua, kun et sydämessäsi luota minuun?” (Tuom. 16:15.) Simson on todella uupunut, ja niin hän paljastaa, että hänen voimiensa salaisuus on hänen hiuksissaan. Kun Simson nukahtaa, Delila kutsuu filistealaiset Simsonin kimppuun, ja niin Simson vangitaan. Hän on voimaton. Hänen hiuksensa on leikattu. Raamattu toteaa surullisen totisesti, mikä oli Simsonin hengellinen tilanne: Simson ajatteli, että ”minä riistäydyn taas vapaaksi kuten aina ennenkin.” Mutta hän ei tiennyt, että Herra oli poistunut hänestä.” (Tuom. 16:20.)

Filistealaiset pilkkaavat Simsonia, sokaisevat hänen silmänsä ja laittavat hänet tanssimaan heille. He järjestävät palatsissaan suuret juhlat, jossa on tuhansia filistealaisten johtajia nauramassa Simsonille. Juhlien aikana pilkattu Simson pyytää saada ottaa tukea palatsin pilarista.

”Silloin hän huusi Herraa avukseen ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani, muista minua! Anna minulle vielä tämän kerran voimia, että saisin yhdellä kertaa kostetuksi filistealaisille molempien silmieni menetyksen!” Simson tunnusteli kahta keskipilaria, joiden varassa rakennus oli, ja painoi oikean kätensä toista ja vasemman kätensä toista pilaria vasten. Sitten hän sanoi: ”Menköön minulta henki samalla kuin filistealaisilta!” Simson ponnisti voimansa äärimmilleen, ja rakennus luhistui päämiesten ja kaikkien sisällä olevien päälle. Näin hän surmasi kuollessaan enemmän vihollisia kuin oli surmannut eläessään.”

Tuom. 16.
Jesus' Death on the Cross Hour By Hour - HubPages
Omiensa pettämä, pilkattu, häpäisty – kuollessaan kuoleman voitti. Jeesus Kristus, Suuri Lunastaja.

Kristityt opettajat ovat nähneet Simsonissa Kristuksen esikuvan, joka kuollessaan, kädet suoriksi levitettyinä, tuo pelastuksen. Kristus kukisti vihollisensa juuri kuolemansa kautta, kädet ristille levitettynä – vähän niin kuin Simson kukisti eniten vihollisiaan kädet levitettynä ja henkensä antaen.

Simson on myös vähän niin kuin se ristinryöväri, joka juuri viimeisinä sanoinaan sanoo Jeesukselle, ”muista minua…” Simson huusi Jumalaa, ja rukoili, viimeisinä sanoinaan: ”Herra, minun Jumalani, muista minua!” (Tuom. 16:28.)

Tervetuloa Uskontunnustus -kurssille Helsingin Raamattukoululle!

Alussa kerroin tulevasta Uskontunnustus -kurssista, jonka pidän Helsingin Raamattukoululla 7.–8.10. Voit ilmoittautua kurssille laittamalla Jari Jolkkoselle (toimisto@helsinginraamattukoulu.fi)  sähköpostia. Kurssin ohjelman löydät tästä linkistä. Jesajan kirjan lause toimii hyvänä kurssin kaneettina: ”Ellette usko, te ette kestä.” (Jes. 7:9.) Nyt on tärkeää uskoa. Seiso rohkeasti kirkon apostolisessa uskossa. Usko on taistelevan seurakunnan pelastuksen haarniska. Pukeudu tuohon haarniskaan.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja kolmiyhteisen Jumalan siunausta!

Juho Sankamo

Evankeliumi eunukeille – evankeliumin strategiaa outsidereille

Olen viime aikoina kirjoittanut blogeja, joissa pohdin evankeliointia Raamatun valossa. Olen tutustunut Emmauksen tien kertomukseen myyntipolkuna. Viime blogissani käsittelin Apostolien tekojen lähetysstrategiaa. Nyt zoomaan lukuun Ap. t. 8, jossa kerrotaan, kuinka etiopialainen hoviherra, eunukki, tuli pelastuksesta osalliseksi. Apostolien teoissa tästä kääntymyskertomuksesta kerrotaan paljon yksityiskohtaisemmin, kuin muista kääntymyskertomuksista. Kertomus on siis todella merkittävä. Niinpä sitä on syytä mutustella ja tutkiskella sydämessään oikein kunnolla.

Africa Map with Neon Light. Outline of Continent Africa ...

Etiopian hoviherran kääntymys muistuttaa myös siitä, että Afrikka on tänään maailmanmittakaavassa kristinuskon ydinaluetta. Paavi Paavali VI totesi vuonna 1969 Ugandassa: ”Kristuksen uusi isänmaa on Afrikka.” – Nova Patria Christi Africa. Omassa kotiseurakunnassani Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä on paljon, ja heidän lahjansa kirkolle on todella suuri.

Mutta tutustutaan nyt tähän etiopialaiseen hoviherraan. Hän oli tietysti musta mies. Hän oli mahtava ja rikas, Etiopian kuningattaren taloudenhoitaja. Hän oli myös hurskas. Hän oli juuri käynyt Jerusalemissa pyhiinvaelluksella. Kotimatkallaan, hevosvankkureissaan istuessaan, hän luki Jesajan kirjakääröä. Tässä kertomuksessa toistetaan viisi kertaa, että etiopialainen hoviherra oli eunukki. Luukas, kertomuksen kirjoittaja, haluaa selvästi korostaa tätä asiaa. Mies oli eunukki. Herää kysymys, miksi oli niin iso asia, että mies oli eunukki!

Eunukeilta pääsy kielletty!

Eunukki on mies, jolta on jo lapsena tai vasta aikuisena leikattu kivekset pois. Hänet on kuohittu. Raamatun sivuilla eunukkeihin suhtaudutaan aika ristiriitaisesti. Pohjalla on 5. Mooseksen kirjan tiukat sanat, joiden mukaan eunukit eivät saa kuulua Jumalan kansan joukkoon. ”Ketään, jonka kivekset on murskattu tai jonka elin on leikattu, ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi.” (5. Moos. 23:2.)

Jeesuksen aikana vaikuttanut tiukimman linjan juutalaislahko, Qumranissa tukikohtaansa pitävät essealaiset, ovat kuuluisia armottomista rajavedoistaan. Heidän kirjoituksissaan linjataan, että eunukit ja muukalaiset eivät ole tervetulleita. Nämä ”Valon lapset” eli essealaiset, opettivat, että ”yksikään ammonialainen tai moabialainen, äpärä tai muukalainen” ei saa astua uuteen lopunajan temppeliin (4QFlor).

Yhtä kaikki tuo etiopialainen mies oli matkalla kotiin pyhiinvaellukseltaan Jerusalemista. Hänellä oli tahtoa ja uskoa, mutta koska hän oli eunukki, hän oli ulkopuolinen. Hänellä ei ollut sijaa Jumalan kansan parissa, eikä hän saanut astua temppeliin. Jerusalemin pyhiinvaelluksella hän sai vain katsella temppeliä ulkopuolelta, raja-aitojen takaa. Mitään asiaa hänellä ei ollut itse temppeliin. Moni meistä voi varmasti, jolloin tavalla samaistua hoviherraan, ulkopuoliseksi jääneeseen eunukkiin, joka haluaisi kuulua pyhien joukkoon.

Vielä tilaa on?

Pikkupoikana kävin lastenleireillä, ja sieltä on jäänyt laulu mieleeni: ”Vielä tilaa on. Tartu käteen, tääl’ on sulle paikka, vielä tilaa on. Ei tarvitse nyt olla arka, taivaan Isä rakastaa. Ei sano sulle, voi, voi, parka. Syliinsä hän odottaa!” Tällainen kutsuva henki leimaa Jeesuksen persoonaa. ”Tulkaa minun luokseni.”

Etiopialaisen hoviherran, eunukin, kokemus oli, että hänelle ei ole tilaa. Raamatun tulkinta ei ole aina niin yksioikoista, että jos Mooses sanoo näin, niin se on sitten niin paruusiaan asti. Ei, vaan jo Jesajan kirjassa Jumala antaa lupauksen, että eunukit ja muukalaiset saavat tulla mukaan Jumalan kansan jäseniksi (Jes. 56:3), ja että temppelistä tulee rukouksen huone kaikille kansoille (Jes. 56:6). Jesajan kirjassa Jumalan lupaukset menevät todella pitkälle. Monet ulkopuoliset saavat tulla sisäpiiriläisiksi! Eunukit ja muukalaiset otetaan mukaan! Ja vielä enemmänkin. Papeiksi temppeliin, toimittamaan uhreja, otetaan entisiä pakanoita, entisiä muukalaisia, vieraan kansan edustajia! Nyt he ovat tulleet Jumalan luo, hylänneet pakanuuden, ja heidät on otettu temppeliin papeiksi! (Jes. 66:19, 21.)

Nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka radikaaleista lupauksista Jesajan kirjassa puhutaan. Mooseksen laissa pappeus oli varattu vain yhdelle heimolle, leeviläisille. Nyt pappeus avataan myös ulkomailta tulleille. Jeesuksen visio siitä, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja viimeiset ensimmäisiksi, resonoi voimakkaasti Jesajan kirjan sanoman kanssa.

Jesajan kirjan huima visio Herran palvelijasta

Etiopialainen hoviherra istui hevosvankkureissaan ja luki, kuinkas ollakaan, näitä Jesajan kirjan profetioita ja lupauksia. Hän luki profetiaa Herran kärsivästä palvelijasta (Ap. t. 8:32–34). Herran kärsivä palvelija on Jesajan kirjassa (Jes. 53) todella kansansa hylkäämä ja kiusattu mies, joka sysätään häpeälliseen kuolemaan. Profetian mukaan tuon miehen hylkäämisellä ja kärsimyksellä oli kuitenkin valtavan suuri merkitys. ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme… Meidän omat rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53.)

Diakoni Filippos istuutuu hoviherran viereen vankkureihin, ja he alkoivat keskustella. Filippos ”aloitti tuosta kirjoituksen kohdasta ja evankelioi miehelle Jeesuksesta.” (Ap. t. 8:35.) On hyvä huomata, että alkaen ”tuosta kirjoituksesta” Filippos evankelioi. Eli todennäköisesti hän kertoi ja luki hoviherralle eteenpäin tuota Jesajan kirjaa. He katsovat sitä suurena kokonaisuutena, erityisesti Jeesuksen valossa.

Kärsivä Herran palvelija saa lapsia, jälkeläisiä

Voidaan sanoa, että tuo profetia Herran kärsivästä palvelijasta, Jes. 53, on avainkohta, joka aukaisee monia lukkoja ja portteja. Kuollessaan häpeällisesti ja hylättynä, tuo Herran palvelija on todellinen sovitusuhri. Ja kaiken tämän jälkeen tapahtuu ihme. Hän ”saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.” (Jes. 53:10.) Seuraavassa luvussa näemme, että jotain on todella tapahtunut. Hänen kuolemansa kautta syntyy jotain ihan uutta! Kyse on nimenomaan syntymästä. Tähän mennessä Jesajan kirjassa on monessa kohtaa puhuttu Herran palvelijasta, mutta aina vain yksikössä (Jes. 41:9; 42:1, 19; 44:1–2, 21; 45:4; 49:3). Nyt ensimmäisen kerran, Jes. 54:17, puhutaankin Herran palvelijoista – monikossa. Nyt tuo Herran palvelija näkee sukunsa jatkuvan! ”Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa.” Hän saa perillisiä! Hän saa lapsia! Ihmeellisellä tavalla. Hylätystä, lannistetusta ja tapetusta Herran palvelijasta tulee Isä! Me olemme syntyneet ristiuhrin verestä ja vedestä.

Eunukit otetaan Jumalan kansan jäseniksi

Hoviherran vankkurit kulkivat natisten eteenpäin autiomaalla, tien ohessa oli vesipaikka. ”Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua.” – hän kysyi. Niin hoviherra kastettiin ja hänestä tuli Jumalan valtakunnan kansalainen, yksi monista Herran palvelijoista, perinnön saajista. Kun hoviherra luki Jesajan kirjaa eteenpäin, hän löysi kohdat, jotka puhuvat juuri eunukeista ja muukalaisista.

”Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: ’Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?’ Älköön eunukki huokailko: ’Minähän olen kuivettunut puu.’ Sillä Herra sanoo näin: – Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella.” (Jes. 56:3–8.)

Kristuksen eli Herran palvelijan uhrikuolema oli se ratkaiseva teko, joka avasi portit, se synnytti uutta. Paavali kirjoittaa tästä Efesolaiskirjeessään:

”Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin… Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamana. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi.” (Ef. 2:11–22.)

Etiopialaisen hoviherran matka jatkui, poispäin Jerusalemin maallisesta temppelistä. Sen sijaan hän oli päässyt todelliseen rukouksen huoneeseen, Jumalan temppeliin, joka on Kristuksen kirkko, seurakunta. Siinä hän oli elävänä kivenä, hän oli päässyt Kristuksen kautta Isän, Jumalan, luo.

Cardinal Robert Sarah cuts in Africa
Piispa ja kardinaali Robert Sarah

Afrikka tänään. Kirkon valokeila on suuntautunut etelään, Afrikkaan. Afrikassa evankeliumi on levinnyt viimeisen 100 vuoden aikana kaikkein voimakkaimmin. Afrikka on myös mukana pelastushistoriassa. Afrikkalainen mies, Simon kyreneläinen, auttoi Jeesusta kantamaan ristiään. Etiopialaisen hoviherran kääntymys oli tärkeä alkupotku Afrikka-missiolle. Afrikasta tulee nykyään Eurooppaan monia innokkaita Herran palvelijoita. Jesajan profetioista puheen ollen: ”Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.” (Jes. 66:21.)

Pienenä, mutta oikeastaan valtavan suurena kuriositeettina, Raamatun tutkijat korostavat, että he palvelisivat pappeina (Jes. 66:21) nimenomaan temppelissä, uhreja toimittaen. Tämä visio, joka toteutuu kirkossa, on hulppea!

—————-

Tilaa tästä uutiskirjeeni, jossa kerron Raamatun käännöstyön huikeista löydöistä. Kirjoittaja kuuluu Pipliaseuran raamatunkäännöstyöryhmään.

Joosua ja perintöosa

Olen mukana Piplia-seuran Vanhan testamentin käännöstyöryhmässä ja seuraavien vuosien aikana käännämme koko VT:n nykysuomeksi. Projekti on ollut itselleni jo tässä alkuvaiheessa tosi innostava. Raamattu on pohjaton lähde, joka yllättää ajankohtaisuudellaan, ja sillä, kuinka sieltä saa voimia ja innostusta. Tällä kerralla tulen käsittelemään Joosuan kirjaa, ja siksi tätä ”uutiskirjettä” voidaankin kutsua ”tsemppiviestiksi”. Joosuan kirjassa puhutaan nimittäin paljon innostumisesta, asioiden tekemisestä ja oman paikan ottamisesta.

Hengellistä sodankäyntiä ja hybridivaikuttamista

kuvapankkikuvat ja rojaltivapaat kuvat aiheesta joosua, papit, ram horns ja jericho - jericho walls

Joosuan kirjassa kerrotaan, kuinka Israel valloitti Luvatun maan kanaanilaisilta. Teoksessa korostetaan, että Jumala itse antaa tuon maan kansansa käsiin, ja että Herra itse taistelee kansansa puolesta.

Tämä ei ole, uutisista tuttuja termejä käyttääkseni, ”konventionaalista sodankäyntiä”, vaan kyse on ennen kaikkea hengellisestä sodankäynnistä. ”Herra kävi sotaa Israelin puolesta” (Joos. 10:14). Jatkuvasti korostetaan, että Herra antaa viholliset Israelin ”käsiin”. Jerikon muurit sortuvat, kun papit kantavat liitonarkkua ja kansa ylistää Jumalaa rukousmarssillaan. (Joos. 6.)

Vaikka kirjassa on paljon taistelemista, niin Joosuan kirjassa korostetaan, että jumalanpalvelus on Israelin kaikkein tehokkain ase sen vihollisia vastaan. Tämä kannattaa meidänkin muistaa. Jumalanpalvelukseen osallistuminen ei ole kiva harrastus, vaan sodankäyntiä paholaista vastaan.

Tässä Joosuan kirjan katsauksessa nostan esiin kolme asiaa:

  1. Mielialojen merkityksen voitolle tai häviölle.
  2. Hengellisen sodankäynnin.
  3. Oman osan ottamisen.

Mielialavaikuttamista

Lähdetään liikkeelle mielialoista. Luvussa Joos. 1 Jumala valaa rohkeutta ja intoa Joosuaan. ”Minä olen sinun kanssasi… Minä en jätä enkä hylkää sinua. Ole rohkea ja luja… älä pelkää, äläkä lannistu.” (Joos. 1:5–9.) Näillä sanoilla on varmasti ollut iso merkitys Joosualle. Niillä Jumala on valanut häneen rohkeutta ja intoa. Tässä onkin yksi tärkeä syy Raamatun tuntemiselle. Löydät sieltä rohkaisua ja voimavaroja, inspiraatiota. Ennen Israelin hyökkäystä luvattuun maahan kuulemme paljon tsemppausta ja hengennostatusta.

Jos on jo ennen taistelua aivan maansa myynyt, niin voittoja on turha odottaa. Arkiset huolet ja murheet nakertavat luottamusta ja syövät miestä. Silloin on vaikea nukkua, levätä, ajatella kirkkaasti, tehdä töitä tai käydä rohkeasti taistoon. Meistä jokainen tarvitsee hengennostatusta ja rohkaisua.

Juuri ennen kuin Israel hyökkää vihollisten kimppuun, Joosuan kirjassa todetaan, että näiden vihollisten henki (tai into), kirjaimellisesti, lamasi pohjalukemiin. Heprealaisessa alkutekstissä tämä tulee ilmi kuvainnollisella tavalla. Vihollisten ylle putoaa (lankeaa) kauhu, joka lamauttaa heidät kaikki. (Joos. 2:9.) Mieli maassa, masentuneina, taisteluista ei tule mitään. Jerikossa asuva portto Rahab tietää kertoa, missä asennossa Jerikon sotilasmiehet seisovat. Tarkka käännös on tönkkö, mutta kuvaava: ”Kuullessamme teistä [Israelista] meidän sydämemme suli (sisu hävisi), miesten henki ei enää noussut teidän edessänne, sillä Herra” on teidän Jumalanne. (2:11.) Tässä on kyse vihollisten innon ja taisteluhengen romahtamisesta.

September 28: Personal Protection – The Whole Armour Of God – Open Arms  Fellowship

Nykyään uutisissa puhutaan koko ajan sodasta, ja niinpä sotatermit ovat tulleet tutuiksi. Ehkä tätä hengellistä mielialavaikuttamista voidaan verrata hybridisodankäyntiin, joilla kanaanilaiset sotilaat pehmitettiin ennen varsinaista hyökkäystä. Joka tapauksessa on ihan tutkittu juttu, että jos ihmisillä on kovasti intoa, niin yleensä siitä seuraa myös todellista menestystä. Ja päinvastoin: pessimismissä rypemisestä ei seuraa suuria voittoja. Tarvitsemme hengennostattajia.

Raamatussa hengennostatusta korostetaan paljon. Tuomari Debora on yksi kovimpia hengennostattajia. ”Nouse, nouse Debora!”, julistetaan jakeessa Tuom. 5:12. Nuo samat käskyt, auri, auri! Nouse, nouse! löytyvät myös Jesajan kirjasta. Jumalaa kutsutaan nousemaan, Jes. 51:9. Siionia käsketään heräämään, nousemaan, ja pukeutumaan, Jes. 52:1. Itse asiassa, Paavali puhuu paljon siitä, että uskovien tulee pukeutua Jumalan sota-asuun. ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus.” (Room. 13:14.) ”Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:8.) Jos olemme pukeutuneet Kristukseen, jos meillä on taisteluasuna usko, toivo ja rakkaus – niin silloin meillä on hengellisesti sellainen mieli, Henki päällä, että viholliset eivät voi voittaa meitä.

Aina ei mene niin kuin Strömsössä – mitä sinä teet nimellesi?

Joosua ja Israel kohtaavat maanvalloituksessaan monia vastoinkäymisiä. Yhden kerran viholliset, Ain kaupugin sotilaat, lyövät israelilaisia oikein kunnolla. Joosua on kauhuissaan ja selittää Jumalalle pelkoaan: ”Kun kanaanilaiset ja kaikki tämän maan asukkaat kuulevat tästä, niin silloin he piirittävät meidät, ja tuhoavat nimemme tästä maasta. Ja mitä sinä teet sinun pyhälle nimellesi?” (Joos. 7:9.)

Joosuan rohkeus murenee. Hän olisi valmis pakenemaan häntä koipien välissä takaisin Jordanin itäpuolelle. Joosuan mieliala on yhtä onneton kuin niiden kanaanilaisten, jotka pakenivat aiemmin Israelin tieltä. Joosuan kysymys Jumalalle on tärkeä: ”Mitä sinä teet sinun pyhälle nimellesi?”

Jumalan nimen uskottavuus ja luotettavuus on tavallaan sidottu hänen kansaansa. Jos kansa tuhoutuu, meneekö Jumalan nimeltä silloin uskottavuus, kunnia ja maine? Nimi on tavallaan brändi, ja siihen liittyy brändilupaus. Jumalan nimi oli yhdistetty Israelille annettuihin lupauksiin. Jäävätkö Jumalan lupaukset ja sanat nyt toteutumatta? Eivät. Itse asiassa, Joosuan kirjassa Jumalan lupausten täyttyminen on keskeinen teema. Kirjan lopussa, kun kansa on asettunut Luvattuun maahan, korostetaan, että nyt nuo kaikki lupaukset ja Herran sanat ovat toteutuneet pienintä yksityiskohtaa myöten. (Joos. 21:43; 23:14). Jeesuksen nimi on hepreaksi Joosua. Joosuan kaima, Jeesus, täyttää kaikki kirjoitukset: lain, profeetat ja kirjoitukset. Jumalan nimeen voi luottaa, meidän ihmisten synneistä ja heikkouksista huolimatta.

Jeesus opetti Isä meidän rukouksen, joka alkaa näin: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.” Meidän Isämme pyhyys ja valta näkyy siinä, että hänen valtakuntansa ja tahtonsa tulee ja toteutuu myös maan päällä, niin kuin taivaissa.

Hän on valinnut hyvän osan – perintöosat jaossa

Joosuan kirjassa Israelin heimot ottavat haltuunsa maat, perintöosat, jotka Herra on heille luvannut. Perintöosilla on monia nimiä: osa ja arpa, maaosuus ja perintö. Hepreassa näitä kuvataan sanoilla nahal ja halaq. Kaikille muille heimoille paitsi Leevin heimolle kuuluu perintöosana maa-alue. Leevin heimo oli pyhitetty pappeuteen, ja siksi leeviläisille ei kuulunut maaosuutta, vaan heidän osuutensa oli ”Herran tuliuhrit”, itse ”Jumala” ja ”Herran pappeus”. Tietysti koko Jumalan kansa on pyhitetty ”papilliseksi kuningaskunnaksi”, ja siksi kaikilla tulee olla ”osallisuus Jumalaan”, mutta kuitenkin VT:n aikana, niin kuin nytkin, papit olivat erityisesti pyhitetty Jumalalle.

”Leeviläisillä ei ole mitään maaosuutta (halaq) teidän keskellänne, sillä heidän osansa (nahal) on Herran pappeus.” (Joos. 18:7)

”Ainoastaan Leevin heimolle ei annettu maaosuutta (nahal), sillä heidän osuutensa (nahal) oli Herran tuliuhrit… sillä Herra, Israelin Jumala, Hän, on heidän osuutensa (nahal), niin kuin hän on luvannut heille.” (Joos. 13:14, 33)

Vastaavia kohtia löytyy muistakin kirjoista. Jumala sanoi Aaron-papille: ”Minä olen sinun osuutesi ja perintösi Israelin keskellä.” (4. Moos. 20:20; ks. myös 5. Moos. 10:9; 18:1–2; Hes. 44:28.)

Johannes (Jan) Vermeer - Christ in the House of Martha and Mary - Google Art Project.jpg

Evankeliumissa Jeesus kutsui 12 opetuslastaan olemaan kanssaan aina (Mark. 3:14). Tämä oleminen Jeesuksen kanssa oli lähtökohtana kaikelle muulle. Evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen vierailleen Martan ja Marian kotona. Martta reippaili keittiössä, mutta Maria asettui Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan hänen opetustaan. Jeesus sanoi hänelle: Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois (Luuk. 10:42).

Psalmeissa puhutaan paljon siitä, että Jumala on ihmisen osa ja perintö.

”Herra on minun osani (halekei JHWH). Minä olen sanonut pitäväni sinun sanastasi kiinni.” (Ps. 119:57.)

”Lihani ja mieleni (sydämeni) on loppu. Minun sydämeni tukikallio, Herra on osani (helki) ikuisesti.” (Ps. 73:26.)

”Herra, sinä olet minun perintöosani.” (Ps. 16:5–6.)

Nyt kun niin moni haalii omaisuutta, joka on sinänsä hyvää, kannattaa muistaa, että se paras osa on kuitenkin Jumala, oma paikka Kristuksen jalkojen juurella. Omaisuutta saa rahalla. Jumalan saa uskolla, ja usko voittaa kaiken. Usko avaa kaikki portit.

Luvussa Joos. 22 esiintyy episodi, jossa Jordanin joen itäisiä heimoja syytetään siitä, että he ovat rakennuttaneet epäilyttävän alttarin. Todellisuudessa nämä itäiset heimot rakensivat alttarin muistomerkiksi siitä, että hekin olivat osallisia Herrasta. (helek ba-JHWH, Joos. 22:27.)

Kysymys siitä, kuka on osallinen Herrasta, on keskeinen kysymys. Joosuan kirja päättyykin siihen, että Joosua pyytää Israelin kansan valitsemaan, ketä se haluaa palvella. Joosua itse näyttää esimerkkiä. ”Minä ja perheeni palvelemme Herraa.” (24:15.)

Maa perintöosana kuuluu yhteen Jumalan kanssa, koska maa on Jumalan antama lahja. Ilman Jumalaa ei ole Jumalan kansaa, ei luvattua maata eikä mitään muutakaan luotua. Jos kansa hylkää Jumalan, Herra ajaa heidät pois tuosta maasta. Pyhä maa on tarkoitettu pyhän Jumalan palvelemiseen. Tämänkin vuoksi osuus Jumalassa on valtavan tärkeä asia.

Ota oma osasi

Kaleb on yksi Joosuan kirjan sankareista. 40-vuotiaana hän oli ollut rohkea vakoilija, joka innosti israelilaisia valloittamaan luvattu maa (4. Moos. 13–14). Nyt, 85-vuotiaana, hän haluaa ottaa sen, minkä Herra on hänelle luvannut eli Hebronin. (Joos. 14:13.) Vanha mies menee Joosuan puheille: ”minä olen tänään vielä yhtä mahtava, kuin” ollessani neljäkymppinen. Olen nyt voimakas ”taistelemaan, menemään ja tulemaan”, niin kuin ennenkin (Joos. 14:11). Kaleb sanoo Joosualle näin: ”Ehkä Herra on kanssani, niin että voin karkottaa viholliseni, niin kuin Herra on luvannut.” (Joos. 14:12.)

Tuo sana ”ehkä” (raamatullisella ja modernilla heprealla ulai) on yllättävä. 85-vuotias Kaleb ei ollut varma onnistuuko hän, tai olisiko Herra hänen kanssaan. Mutta hän yrittää, koska ehkä Herra on kanssani. Ja Herra on kuitenkin luvannut tuon maan minulle. Usein jätämme asioita tekemättä, koska emme ole täysin varmoja. Ehkä tarkoittaa epävarmuutta, mutta myös mahdollisuutta. Kotiseurakunnassani kirkkoherra kertoi saarnassaan omasta pappiskutsumuksestaan. Hän kertoi erään nuoren miehen kyselleen, mistä hän voi olla varma omasta kutsumuksestaan, omasta osastaan tässä elämässä. Kirkkoherra oli todennut, että ei hän voikaan olla 100 % varma asiasta. Mutta, hän on ollut pappina vuosikymmenien ajan, ja tämä on ollut niin jännittävää ja hienoa, että jos se on ollut vain erehdys, ja väärinkäsitys, niin silloin se on ollut tosi hieno erehdys.

Huonoin osa on osattomuus

Isoin ongelma on varmasti se, ettei ota mitään osaa haltuunsa, koska on epävarma, laiska tai ei vain huvita. Luvussa Joos. 18 kerrotaan, että seitsemän Israelin heimoa jahkailivat oman osuutensa haltuun ottamisessa. ”Jäljellä oli vielä seitsemän Israelin heimoa, jotka eivät vieläkään olleet ottaneet omaa perintöosuuttaan (nahal). Joosua sanoi näille Israelin pojille, kauanko te vielä vitkastelette ennen kuin menette perimään sen maan, jonka Herra, isienne Jumala, on teille antanut.” (Joos. 18:2–3.)

Kaleb ei vitkastellut. Hän halusi oman osuutensa, vaikka hän olikin jo niin vanha, ja vaikkei hänellä ollutkaan 100 % varmuutta. Hänelle riitti Jumalan lupaus, ja halu ottaa se, mikä hänelle oli luvattu. Jokaiselle meistä on annettu jotain. Talentti, viisi leipää ja kaksi kalaa, muutama tyhjä öljyastia… jotain pientä. Raamatussa on melkein sääntönä, että ihmiset saavat paljon aikaa tosi pienellä, kun Jumala auttaa heitä. Kyse on siitä, mitä ihminen tekee sillä osalla, isolla tai pienellä osalla, joka hänelle on annettu.

Kaikki, joissa henki pihisee

Joosuan kirjaa lukiessa väkivallan määrä yllätti ainakin itseni. Kaupunkeja vihitään tuhon omaksi (herem). Luvussa Joos. 10 on erityisen paljon väkivaltaa. Tässä luvussa mainitaan identtisesti 6 kertaa, että miekka nieli ”kaikki sielut [nefes], jotka olivat siellä.” Jakeessa 10:40 todetaan, että Joosua valloitti koko maan, löi kuoliaaksi sen kuninkaat, eikä jättänyt ketään jäljelle. Hän myös vihki tuhon omaksi (herem) ”kaikki hengittävät” (kol ha-nesamah). Tämä määritelmä, että kaikki hengittävät tapettiin, kuvaa totaalista tuhoa.

Virressä veisataan, ”kaikki, joissa henki on, kiittämään jo tulkohon.” Ja itse asiassa, nuo sanat, kaikki hengittävät, (kol ha-nesamah), löytyvät identtisesti vain kahdesta kohtaa koko Raamattua, nimittäin Joos. 10:40 ja Ps. 150:6. Tuossa Psalmin jakeessa, 150:6, ei tuhota kaikkia, joissa henki pihisee, vaan siinä todetaan, että ”kaikki, joissa on elämän henkäys (kol ha-nesamah), ylistäkää Herraa! Halleluja!” Tähän käskyyn päättyy koko Psalmien kirja. Kotiseurakunnassani veisataan aina messussa ”kiittäkää kaikki kansat, kiittäkää Jumalaa.” Tämä onkin koko pelastushistorian, Jumalan sanan, suurempi visio ihmiskunnalle, kaikille maailman kansoille, kaikille meille, jotka hengitämme.

Täytyy aina muistaa, että Raamatun yksittäisiä kirjoituksia tulee lukea Raamatun muiden kirjoitusten valossa. Kun luemme Joosuan kirjan väkivaltaisia kohtia, niin viime kädessä näitä Joosuan kirjan kohtia pitää tulkita sen toisen Joosuan, eli Jeesuksen, näkökulmasta.

Uusimpia arkeologisia näkökulmia Joosuan kirjaan

Viime aikoina Joosuan kirja on ollut arkeologisten löytöjen kannalta keskeisesti esillä. Kirjoitin aiheesta artikkelin Uusi Tie -lehteen. Voit lukea artikkelin tästä.

Siunattua apostoli Pietarin ja Paavalin juhlapäivää, 29.6.2022,

Juho Sankamo, TT

040 6712 145

Juho Sankamo

www.juhosankamo.fi

Emmauksen tie myyntipolkuna

Monelle tulee myyjästä mieleen ärsyttävä tuputtaja, joka hyppää eteesi kuin pystymetsästä ja alkaa kauppaamaan tuotetta, josta et tiedä mitään. Tai ehkä mieleesi juolahtaa basaarikauppias, joka roikkuu kintereilläsi, huutelee perään ja polkee hintaa joka askeleella. Kauppoja on hierottu ihmiskunnan historian alusta asti. Myyjiä usein mollataan yllä mainittujen kauhukarikatyyrien vuoksi, mutta tosiasiassa hyvä myyjä on äärimmäisen tärkeä henkilö. Jos ei ole myyntiä, niin kauppa tai tehdas voi laittaa ovet säppiin. Väitän, että Jeesuksen toimintaa katsomalla voimme nähdä hänessä myös mestarimyyjän. Hän osaa myydä vaikka… ristin. Eikä siinä vielä kaikki. Hän tekee tyytyväisistä asiakkaistaan sanansaattajia ja suosittelijoita.

Jeesus ja kumppanit Emmauksen ostopolulla

Emmauksen tien kertomus (Luuk. 24:13–35) kuvaa pääsiäisaamun tapahtumia äärimmäisen rikkaalla tavalla. Katson tätä kertomusta nyt kauppamiehen näkökulmasta. Voimme kutsua Emmauksen tietä, joka vie Jerusalemista Emmaukseen, asiakaspoluksi tai ostopoluksi. Polun alkupäässä kaksi opetuslasta lähtee pois Jerusalemista surusta synkkinä. Heidän toiveensa olivat rauenneet tyhjiin. Jeesus, jota he varmasti olivat pitäneet Messiaana, oli epäonnistunut niin totaalisesti, että hänet oli teloitettu ristiinnaulitsemalla. Häpeä, kauhu ja suru – siinä päällimmäiset mietteet. Ja tietysti hämmennys. Jeesus asettuu tässä vaiheessa näiden kahden matkaajan rinnalle kulkijaksi. Opetuslapset eivät tunnista häntä, vaan jatkavat keskusteluaan viime päivien karmeista tapahtumista. Jeesus kuuntelee, ja kysyy: ”Mistä te oikein keskustelette?”

”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” – Mitä tarkoitatte? utelee Jeesus, ja antaa matkalaisten puhua ja kertoa. Kysymyksillään Jeesus pääsee nopeasti matkalaisten tasolle, samalle aaltopituudelle. Hän ymmärtää heidän tilanteensa, ongelmansa ja tarpeensa. On tutkittu juttu, että hyvästä myynnistä saa sen vaikutelman, että asiakas on enemmän äänessä kuin myyjä. Asiakkaan pitää antaa puhua. Myyjän pitää kuunnella tarkkaan. Jeesus kuulee matkalaisten ongelman: Jeesus, jota he olivat seuranneet, oli teloitettu ja nyt eräät naiset puhuvat, että hän olisi noussut aamulla kuolleista. He olivat nähneet vain tyhjän haudan ja pari enkeliä. Matkaajat olivat toivoneet, että Jeesus olisi ollut se, joka ”lunastaa Israelin”.

Nyt kun matkaajat ovat itse avanneet tilanteen, niin Jeesus kertoo, kuinka juuri Kristuksen piti kärsiä ja kuolla, ja kolmantena päivänä nousta kuolleista. Jeesus avaa matkalaisille tätä suurta kertomusta kirjoitusten, profeettojen ja psalmien eli koko Heprealaisen Raamatun valossa. Jeesus käyttää kieltä ja todistusaineistoa, joka on matkalaisille tuttua. Puhuvatko tämän päivän evankelistat samaa kieltä, kuin heidän kanssamatkustajansa tällä ”ostopolulla”? Vetoammeko argumentteihin, joihin matkakumppanit luottavat?

Jeesus ei kyllä näytä uskovan siihen, että ”asiakas on aina oikeassa”. Hän ei mielistele Emmauksen ostopolun kulkijoita. Päinvastoin. Jos asiakas ei meinaa ymmärtää, niin Jeesuksen kyselevä ja kuunteleva tyyli muuttuu syyttävän hyökkääväksi: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?” Tässä yhteydessä Jeesus vaivihkaa alkaa puhua Messiaan sijasta itsestään. Kristuksen kärsimyskuolema ja ylösnousemus oli hänelle henkilökohtainen kokemus. Miettikääs sitä. Varmasti matkalaiset miettivät. Luulen, että Jeesuksella oli kyky saada ihmiset nimenomaan miettimään. Mitä minä teen? Olenko oikealla tiellä? Olenko minä uskoltani (järjeltäni) hidas? (Hidasälyinen?)

Jeesus ei tuputa, eikä juokse perässä. Päinvastoin. Kun matkalaiset olivat saapumassa Emmaukseen, ”Jeesus oli jatkavinaan matkaansa.” Silloin nuo matkaajat ”estivät häntä lähtemästä” – ja anoivat: ”Jää meidän luoksemme.” Tällainen estely ja vetoomus kertoo paljon. Matkalaiset kokivat, että heidän kumppanillaan on jotain, mitä heidän on pakko saada. Jeesuksen sanat ovat matkalaisille kuin balsamia haavoille. Ne parantavat. Herättävät toivon. Sydän alkaa hehkua innosta. Tämän vuoksi he eivät voineet antaa Jeesuksen mennä pois.

Vastaako yrityksesi myyntiputki asiakkaidesi ostoputkea? - PSA blog
Klassinen kuvaus myyntipolusta.

Myyntikielellä ilmaistuna, ostopolulla kulkevista liideistä, ihmisistä, oli tullut tulikuumia. Alussa he olivat jääkylmiä, nyt tulikuumia. Ostohousut olivat jalassa. Nyt vain pöydän ääreen, ja allekirjoitetaan diili. Jeesus on toiminut niin mallikkaasti, että ostajat ovat erittäin halukkaita ostamaan. Se onkin totta, että ihmiset eivät yleensä pidä siitä kokemuksesta, että heille myydään jotakin. Ihminen haluaa pitää kontrollin omissa käsissään. Hän haluaa kokea, että tilanne on hänen hallinnassaan. Hänelle ei myydä, vaan hän ostaa. Hän päättää ja tekee järkevän ostoksen. Nyt tässä käy juuri niin, että matkalaisten hidas usko alkaa muuttua nopeammaksi. He suorastaan juoksevat Jeesuksen perään. Älä lähde pois.

Diili syntyy pöydän äärellä

Juliste The Supper at Emmaus
Emmaus. Caravaggio.

Jeesus suostuu ja asettuu ruokapöydän ääreen matkalaistensa kanssa. Tuon ajan juutalaisuudessa yhteinen ateria tarkoitti syvää yhteyttä. Olemme samaa perhettä, veljiä keskenämme. Aterialla Jeesus ”otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille.” ”Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään.” Tässä kannattaa huomata, että Jeesus ei ollut poissa, hän oli vain poissa heidän näkyvistään.  

Tuo ateria oli ehtoollinen, leivän murtaminen, se oli uuden liiton ateria. Liitto ja diili ovat tietysti eri asioita, mutta tässä ostopolun kontekstissa voimme sumeilematta samaistaa diilin allekirjoittamisen ja liiton solmimisen toisiinsa. Ollaan suurpiirteisiä. Joka tapauksessa, aterian aikana, leivän murtamisen ja siunaamisen yhteydessä, matkaajat tunnistivat Jeesuksen Kristuksen. Tässä tulee mieleen Jesajan kirjan ennustus, jossa Herra Sebaot valmistaa herkkuruokien aterian omilleen. Tuon aterian äärellä tapahtuu näkemisen ihme: Herra ”repäisee pois verhon, verhon kaikkien kansojen yltä, vaatteen, joka on levitetty niiden ylle.” (Jes. 25:7.)

Varsinkin katolilaisuudessa ehtoollista, messua, leivän murtamista, pidetään hengellisen elämän huippuna ja lähteenä. Tässä sydämen hehku saavuttaa kliimaksinsa, iloinen tunnustaminen, tunnistaminen tapahtuu. Yhteys, kommuunio, on totta. Nyt matkaajat juoksevat kertomaan muillekin. Kaupat on tehty! Se on maksettu. Tarjous on hyväksytty. Velat on kuitattu.

Ilmaiset kehut ovat parempia kuin ostetut puheenvuorot

Kuten kauppamiehet ja -naiset tietävät, myyntipolku ei suinkaan pääty ostotapahtumaan. Siitä alkaa entistä läheisempi suhde. Parhaimmassa tapauksessa tyytyväisestä asiakkaasta tulee ostamansa tuotteen tai palvelun innokas puolestapuhuja. Emmauksen tien kulkijoista tuli diilin jälkeen, uuden liiton aterian myötä, hehkuvasydämisiä evankelistoja. ”Heti paikalle he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. – Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.” (Luuk. 24:33, 35.)

Mielestäni Raamatun tekstejä on mielenkiintoista ja avartavaa katsoa aina välillä joltain yllättävältä näkökulmalta; kuten esimerkiksi Emmauksen tietä voi verrata ostopolkuun. Mielestäni myynti­psykologian näkökulmat löytyvät kyllä Raamatun sivuilta. Tämä on sinänsä ihan luontevaa, koska ihminen on edelleen mieleltään kuitenkin ihan samanlainen kuin 2000 vuotta sitten.

Emmauksen tien myyntipolun pohjalta voimme nähdä, että mestarimyyjä ei paasaa yläpuolelta, vaan asettuu matkalaisten kanssa samalle tasolle. Hän kulkee heidän kanssaan. Hän kyselee ja kuuntelee, eikä tarjoa patenttiratkaisua kuuntelematta ollenkaan asiakkaan todellisia tarpeita. Leivän murtaminen, aterian syöminen, kuvaa diilin syntymistä, liiton vahvistamista. Kaupat ovat todella onnistuneet, jos asiakas on siihen niin tyytyväinen, että hän vapaaehtoisesti vie hyvää sanomaa eteenpäin. Kertoo siitä kaverilleen. Julkaisee siitä kuvia ja kertomuksia SOME:ssa. Siinä on ilmainen ja tehokkain markkinoija.

Veikkaan, että kirkossa, jossa on tyhjät penkkirivit, olisi syytä katsoa Jeesuksen toimintatapoja myös myynnin näkökulmasta. Meillä on ”kylmiä liidejä”, pettyneitä ja ei-kiinnostuneita ihmisiä. Kuinka heidät saataisiin osallisiksi, kiinnostuneiksi? Kuinka heidät saataisiin kuumiksi? Paavalikin puhuu pelastuksen taloudenhoidosta. Taloudenhoidossa olisi hyvä ottaa myyntiopit käyttöön.

—————-

Jos haluat tilata ilmaisen uutiskirjeeni, niin voit tilata sen tästä. Olen mukana työryhmässä, joka kääntää moderniksi suomeksi Vanhaa testamenttia. Uutiskirjeessäni kerron vapaasti, minkälaisia yllätyksiä olen kokenut hepreankielisen Raamatun äärellä.

Egyptissä rakennettiin “jumalallistamiskoneita”

Kuvahaun tulos haulle egyptian pyramids
Gizan pyramidit.

Niilin joen rannoilla syntyi korkeakulttuuri jo 2600-luvulla eKr. Niilin tulvavesillä osattiin keinokastella laajat viljelymaat. Egypti oli todellinen vilja-aitta, josta ostettiin viljaa ja leipää, niin kuin Joosef-kertomuskin osaltaan todistaa (Gen. 37). Historiantutkijat jakavat Egyptin historian seuraaviin kausiin:

Vanha valtakunta, 2665–2155 eKr.

Ensimmäinen välikausi, 2155–2061

Keskivaltakunta, 2061–1650

Toinen välikausi, 1650–1551

Uusi valtakunta, 1554–1080

Kolmas välikausi, 1080–715

Myöhäiskausi, 712–332

Egyptin faaraoilla oli 2600–2500 -luvuilla suorastaan pakonomainen tarve rakentaa itselleen mitä hulppeampia hautamonumentteja, pyramideja. Farao Kheops rakennutti pyramideista suurimman Gizan autiomaalle, nykyisen Kairon viereen. Tuo Kheopsin pyramidi katettiin valkoisella kalkkikivellä, niin että se kimalteli autiomaan auringossa. Tuo Kheopsin lähes 150 metriä korkea pyramidi oli aikansa pilven piirtäjä. Pyramidit olivat faraoiden hautoja. Eräs tutkija kutsuu pyramideja muinaisiksi ”jumalallistamiskoneiksi” – nimittäin egyptiläiset uskoivat faaraon muuttuvat niissä jumalaksi.

Uskottiin, että farao yhdistyy kuoltuaan auringonjumalaan, Ra’aan. Uensisin hallituskaudelta, vuodesta 2470 eKr. lähtien, pyramidien seiniin kirjoitettiin pyhiä loitsuja, joita papit lukivat hautajaisissa. Näillä loitsuilla uskottiin olevan maagisia voimia. Uskottiin, että nuo muureihin kirjoitetut loitsut saivat hallitsijan nousemaan taivaaseen ja yhdistymään jumalaan.

Kevein sydämin viimeisellä tuomiolla?

Kuvahaun tulos haulle book of the dead egypt
Viimeinen tuomio. Vaakakupissa sydän. Krokotiili-demoni vartioi vaaán pienintäkin liikettä.

Tietääksemme egyptiläiset olivat ensimmäisiä, jotka uskoivat kuoleman jälkeiseen viimeiseen tuomioon. Tällaisesta uskosta on selviä merkkejä jo 2100-luvulta eKr., eli vanhan valtakunnan loppupuolelta. Tuonpuoleisessa sakaalipäinen Anubis-jumala, kuolleiden kaitsija, johdattaisi vainajan saliin, jonka keskellä olisi iso vaaka. Tuomiota johtaisi Osiris-jumala. Salin ympärillä, aitiopaikoilla, istuisi 42 pikkujumalaa. Oikeussaliin tultuaan vainaja lausuisi kullekin 42 jumalalle tunnustuksensa eli vakuuttelisi heille olleensa hyvä ihminen.

”En ole tehnyt pahaa ihmisille. En ole antanut kenkään nähdä nälkää…” Tämän jälkeen vainajan sielu luetteli kaikki hyvät tekonsa. ”Olen antanut leipää nälkäisille. Olen ollut isänä sille, jolla ei isää ole…”

Näiden tunnustusten jälkeen vaa’alle asetettaisiin vainajan sydän. Toiseen vaakakuppiin asetettaisiin oikeudenmukaisuuden jumalattaren, Maatin, sulka. Vaakaa vartioi herkeämättä nälkäinen krokotiilidemoni, joka hävittäisi välittömästi kadotukseen tuon sydämen, mikäli se painaisi höyhentä enemmän. Vaakakupissa ratkeaisi siis ihmisen ikuinen elämä. Egyptiläiset uskoivat, että sydän on ihmisen persoonan keskus. Siellä asui sielu ja viisaus.  

Toivoa sopi, että ihminen saisi lähteä tästä maailmasta ”kevein sydämin”.

Egyptiläinen taivas? Pyramidien hautakammioiden seiniin kuvattiin ideaalikuvaus vainajan elämästä. Se oli Egypti ilma vitsauksia: ei köyhyyttä, sairautta, ruttoa ja nälänhätää. Uskottiin, että tuossa ”taivaassa” vainaja saisi elää täydellistä elämäänsä. Hän olisi ikuisesti nuori, hänen vaimonsa oli kaunis ja nuori, lapset olivat mukavia. Palvelijat olivat mukana – auttamassa.

Jerusalemin kuningasajan haudat ja vanhin Raamatun kirjoitus

Vuonna 2010 minulla oli kunnia osallistua Jerusalemin Hepreankielisen yliopiston arkeologiakursseille. Erityisesti jäivät mieleeni kenttämatkat, joilla tutustuimme eri kaivauksiin. Erään aurinkoisen aamupäivän vietimme Jerusalemin Hinnomin laakson hautojen luona. Sieltä on löytynyt hautaluolia, jotka ovat peräisin 2. rautakaudelta, kuninkaiden ajoilta 600-luvulta eKr. Tuon ajan hautaluolat muistuttivat tuon ajan koteja. Ruumiit laskettiin kammariin, jossa oli lavereita, ikään kuin sänkyjä. Lavereilla ruumiit maatuivat vuoden ajan, jonka jälkeen luut, samoin kuin hautalahjat, siirrettiin hautakätköön, joka oli erillinen huone.

Kuvahaun tulos haulle ketef hinnom
Ketef Hinnomin hautaluola. Kalliokatto on historian saatossa romahtanut alas, siksi ollaan nyt taivasalla.

Tuona aikana hautakätköihin laitettiin vainajan luiden mukana kaikkea arvokasta. Sinne laitettiin ruukkuja, kippoja, kuppeja, aseita, koruja… eli oikeastaan kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi hautakätköt olivat suuri kiusaus haudanryöstäjille. He ovatkin kalunneet tyhjiksi lähes jok’ikisen hautakätkön, jonka arkeologien lapiot ovat sittemmin kaivanneet esiin. Hinnomin hautaluolasto on tässä poikkeus. Varhaisessa vaiheessa hautaluolaston kalliokatto oli romahtanut, niin että se oli peittänyt alleen aukon, joka johti hautakätköön. Näin tuo kätkö oli jäänyt piiloon yli 2000 vuodeksi. Kun se löytyi 1970-luvulla, siitä tuli yksi tärkeimmistä viime vuosisadan arkeologisista löydöistä Jerusalemissa.

Hinnomin hautakätkö on lähes neljä metriä pitkä, kaksi metriä leveä ja kaksi metriä syvä. Tuosta kätketystä huoneesta löytyi yli 1000 esinettä. Suurin osa näistä esineistä on haudattu sinne ennen ensimmäisen temppelin tuhoa (587 eKr.), babylonialaisella ajalla (587–530 eKr.) ja persialaiskaudella (530–300 eKr.). Näiden yli 1000 esineen joukossa oli muun muassa yli 260 kokonaista saviruukkua, 40 babylonialaista rautaista nuolenkärkeä, koristeellisia rasioita ja lasikoristeita.

Koruja Hinnomin hautakätköstä.

This image has an empty alt attribute; its file name is image-1.png
Ketef Hinnomin hauta-aarteita.

Jerusalemin maine kultakaupunkina sai lisää uskottavuutta, kun aarteiden joukosta löytyi kuusi kultakoristetta ja 95 hopeakoristetta: sormuksia, rannerenkaita, riipuksia ja korviksia. Vieressä on kokoelma Hinnomin hautakätkön koruja. Nyt ymmärrämme paremmin, mistä profeetta Jesaja niin tuohtuneena julisti Jumalan sanaa Jerusalemin hienosteleville neidoille ja naisille:

 ”Sinä päivänä Herra ottaa pois kaikki korut ja kauniit vaatteet: nilkkahelyt, otsakorut, puolikuuriipukset, korvariipukset, rannerenkaat, hunnut, tukkanauhat, nilkkavitjat, punokset, hajustepullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlapuvut, viitat, liinat, kukkarot, harsovaatteet, pellavapaidat, päähineet ja huivit.” (Jes. 3:18–23.)

Jumalan sana aikojen takaa

Ketef Hinnomin kaksi hopeista kääröä avattuina.

Hautasäilön kaikkein tärkeimpänä löytönä voidaan pitää kahta puhtaasta hopeasta tehtyä pientä kääröä. Nämä kaksi hopeakääröä ovat kooltaan noin 3 x 10 cm ja 1 x 4 cm. Kun tutkijat saivat rullattua auki nämä hopeakääröt, paljastui, että toiseen kääröön oli kaiverrettu 19 riviä, ja toiseen 13 riviä tekstiä. Molemmissa kirjoitus oli vanhalla paleoheprealla. Molemmissa kääröissä luki Herran siunaus. Tuolla Herran siunauksella Jumala on käskenyt pappien siunata Israelin kansan (4. Moos. 6:24–26.). Nämä kaksi hopeista minikääröä ajoitetaan hyvin yleisesti 600-luvulle eKr. Näin ollen kyseessä on kaksi kaikkein vanhinta meille säilynyttä kopiota Raamatun jakeista. On koskettavaa, että vanhimmat Raamatun jakeet, jotka ovat ikinä löytyneet, ovat juuri nämä Herran siunauksen sanat:

”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.”

Pidemmässä käärössä on vielä sanoja, jotka muistuttavat jakeista 5. Moos. 7:9; Dan. 9:4 ja Neh. 1:5. Näissä jakeissa puhutaan Jumalan uskollisuudesta, niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa hän on solminut liiton. Nämä jakeet ovat olleet juuri ennen Herran siunausta. Ilmeisesti viestinä on, että käärön omistaja on liitossa Jumalan kanssa, hän luottaa Jumalan uskollisuuteen, ja sen myötä hän toivoo saavansa Herran siunauksen.

Nämä pienet hopeakääröt ovat toimineet jonkinlaisina kaulariipuksina, ”rukouskoteloina”, joissa on kannettu Jumalan sanaa. On ajateltu, että kun Jumalan siunausta ja sanaa näin kannetaan konkreettisesti, niin ollaan erityisesti osallisia siunauksesta. Hinnomin hautakätköstä on löytynyt korujen ja ruukkujen joukosta noin sadalle ihmiselle kuuluvia luita. Ilmeisesti ihmiset ovat halunneet ottaa mukaan viimeiselle matkalleen korukäärön, joka kantaa kaiverrusta Herran siunauksesta. Herran siunaus on haluttu ottaa mukaan viimeiselle matkalle, kun siirrytään tästä ajasta ikuisuuteen.

Ehkä nämä hopeiset kääröt olivat esimalleja niistä ”raamatunlausekoteloista”, joita fariseukset kantoivat mukanaan (Matt. 23:5). Vanha testamentti ilmaisee monesti, että Jumalan kansa kantoi konkreettisesti Jumalan sanaa yllään – se sidottiin käteen, pantiin otsalle. (2. Moos. 13:9, 16; 5. Moos. 6:8; 11:18; Sanl. 6:21; 1:9; 3:3, 23; 7:3.) Tämä ilmiö kertoo myös siitä, että kun puhutaan abstrakteista, hengellisistä asioista, kuten Herran siunauksesta ja Jumalan sanasta, niin ihminen kaipaa konkretiaa – Sanaa ja siunausta, johon tarttua.

Pyhiinvaelluksen siunaus

Herran siunauksessa Jumala ei ole kasvoton eikä nimetön voima. Siinä mainitaan kaksi kertaa Herran kasvot – Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle… kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi. Ja antakoon sinulle rauhan. On laskettu, että Herran siunauksessa, sen alkuperäiskielen mukaan, on 60 kirjainta. Tuo luku 60 oli muinaisessa maailmassa täydellisyyden luku. Tunnissa on 60 minuuttia, ja minuutissa on 60 sekuntia. Luku 60 kuvaa kokonaisuutta. Herran siunaus päättyy rauhaan, Shalom, joka kuvaa sekin täydellistä eheyttä. Kyse on tavallaan täydellisestä siunauksesta – Jumalan kokonaisvaltaisesta huolenpidosta.

Herran kasvojen korostus tässä siunauksessa muistuttaa pyhiinvaelluksesta. Nimittäin Vanhassa testamentissa Jumalan kansaa käskettiin kolmesti vuodessa näyttäytymään Jumalan kasvojen edessä (5. Moos. 16:16). Jokaisen pyhiinvaelluksen määränpäänä oli saapua Herran kasvojen eteen. Voisiko olla, että Herran siunaus on erityisesti pyhiinvaellussiunaus? Tämä on hyvin mahdollista.

Taas on hyvä huomata, että Herran siunauksessa on alkujaan 15 sanaa. Psalmien kirjassa on psalmeja eri tilanteisiin. Sieltä löytyy kuitenkin 15 psalmin ryhmä, joka on omistettu pyhiinvaellukselle. Nämä 15 psalmia ovat niin sanottuja ”Nousevan psalmeja” (Ps. 120–134), ja ilmeisesti muinaiset israelilaiset ovat laulaneet ja resitoineet niitä matkallaan Herran kasvojen eteen, ylös pyhään kaupunkiin. Saavuttuaan perille Jerusalemiin, ylipappi on seissyt temppelin porteilla ja siunannut kansan juuri tuolla Herran siunauksella. Tästä toimituksesta löytyy itse asiassa hieno, suorastaan euforinen kuvaus Sirakin kirjasta (kirjoitettu 200-luvulla eKr.).

”Kansa anoi siunausta Korkeimmalta, Herralta, rukoili laupiaan Jumalan edessä, kunnes pyhät toimitukset oli viety loppuun ja jumalanpalvelus saatettu päätökseen. Sitten Simon [ylipappi] laskeutui alttarilta, kohotti kätensä koko Israelin seurakunnan ylle ja lausui Herran siunaukseen, lausui ylväästi Herran nimen. Toistamiseen kaikki heittäytyivät maahan ottamaan vastaan Korkeimman siunauksen…” (Sir. 50.)

Huomaamme, että Jumalan kansan kutsumus on saapua Herran kasvojen eteen. Määränpäämme on nousta ylös taivaalliseen kaupunkiin ja nähdä Jumala kasvoista kasvoihin. Olemme kaikki pyhiinvaelluksella. Kerran jokainen meistä seisoo Jumalan kasvojen edessä. Tähän liittyy olennainen ongelma Raamatun kertomuksessa. Nimittäin Raamattu opettaa, että kukaan ei voi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, koska silloin hän kuolee, ja toisaalta Raamattu opettaa, että meidän tulee nousta Herran kasvojen eteen. Kuinka voimme nähdä jotain, mitä emme voi nähdä? Kuinka haluamme nähdä jotain, jonka näkeminen tappaa meidät? Kuinka voimme ylittää tämän ristiriidan?

Elän iloisesti Jumalan selän takana

Ymmärtääksemme tätä salaperäistä rukouksen problematiikkaa, meidän kannattaa tutustua jakeisiin 2. Moos. 33:18–23, joissa Mooses anoo Jumalalta, että hän saisi nähdä hänen kunniansa, kasvonsa.

Silloin Mooses sanoi: ”Anna siis minun nähdä kunniasi.” Herra sanoi: ”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”

Tässä salaperäisessä kohtaamisessa korostetaan, että ”sinä et voi nähdä minun kasvojani”, ja toisaalta kuitenkin ”saat nähdä minut takaapäin”. Mielenkiintoisesti muualla Mooseksen kirjoissa lukee, että Mooses nimenomaan näki Jumalan kasvoista kasvoihin. Mooseksen kanssa ”Herra puhui kasvoista kasvoihin.” (5. Moos. 34:10.) Toisaalla todetaan, että ”Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin, niin kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle.” (2. Moos. 33:11.) Miten nämä ristiriitaisilta tuntuvat korostukset tulisi ymmärtää? Kuinka Herra saattoi puhua Moosekselle kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin Mooses sai nähdä Jumalan vain ”takaapäin” – vain selkäpuolelta? Joseph Ratzinger, emerituspaavi Benedictus XVI, selittää tätä Raamatun arvoitusta viittaamalla kirkkoisä Gregorius Nyssalaisen tulkintaan.

”Se, että Jumala voidaan nähdä vain selkäpuolelta, sanoo hän [Gregorius Nyssalainen] – mitä muuta se merkitsee kuin sitä, että Jumala voidaan nähdä ainoastaan kävelemällä Jeesuksen perässä, että me näemme hänet vain seuraamalla Jeesusta, mikä merkitsee kulkemista hänen selkänsä takana ja siten Jumalan selän takana. Jumalan näkeminen tapahtuu tässä maailmassa seuraamalla Kristusta.” (Ratzinger, Matkalla Jeesuksen Kristuksen luokse, s. 25.)

Jeesus kutsuu meitä kaikkia Herran kasvojen eteen. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään – ”seuraa minua.” Opetuslapsi kulkee Herran selän takana. Kun me näemme Jeesuksen, Pojan, me näemme Isän. Näin vain Jeesuksen kautta saamme tuon täydellisen Herran siunauksen, ja voimme nähdä Herramme kasvoista kasvoihin. Filippus sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesus vastasi, ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:8.)

Lopuksi

Siunatuksi lopuksi haluan nostaa esille yhden erittäin mielenkiintoisen näkökulman, joka löytyy rabbiinisesta juutalaisuudesta. Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa, pohditaan, milloin koitti se hetki, jolloin temppeliin saapuvat pyhiinvaeltajat olivat todella Herran kasvojen edessä. Tässä yhteydessä nuo rabbit muistelivat ja kertovat, että pyhiinvaellusjuhlien aikana papit toivat temppelistä kansalle näytille niin kutsutut ”kasvojen leivät”. He kantoivat näitä kasvojen leipiä kultaisella pöydällä.

Nykykäännöksessä nuo kasvojen leivät on käännetty näkyleiviksi, vaikka tarkka käännös on nimenomaan kasvojen leipä – lehem ha-panim (2. Moos. 25:23–24, 29–30.) Näitä leipiä säilytettiin aina temppelin pyhässä osassa, suoraan kaikkein pyhimmän edessä, jossa uskottiin Jumalan läsnäolon olevan. Niinpä on varsin loogista, että nuo kasvojen leivät viittaavat juuri Herran kasvoihin. Babylonian Talmudissa todetaan näin.

”Temppelissä olevien pappien tapana oli nostaa kultainen pöytä ja asettaa sen päälle näytille kasvojen leivät, jotta juhlille saapuva kansa näkisi ne. Papit sanoivat kansalle: ’Katsokaa, Jumalan rakkaus teille!’” (Babylonian Talmud, Menahoth 29a.)

Kuvahaun tulos haulle show bread priest

Yhteys kristilliseen messuun on häkellyttävä! Messussa pappi nostaa siunatun leivän, Jeesuksen Kristuksen ruumiin. Siinä on todellinen Herran kasvojen leipä. Siinä voimme ajatella nuo sanat, ”Katsokaa, Jumalan rakkaus teille!” Suurempaa rakkautta ei olekaan kuin se, kun Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Siinä on Jumalan rakkaus. ”Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”

Kiinan terrakotta-armeija valloittaa tuonelaa?

Kuvahaun tulos haulle terracotta army
Terrakotta-armeijan sotilaita. Maanalainen armeija.

Kiinasta, Lintongin alueelta paljastui 1970-luvulla arkeologinen löytö, joka mullisti käsityksemme muinaisesta Kiinasta. Puolentoista kilometrin päästä keisari Qinin hautavuoresta, löytyi maahan kätketty saviukkoarmeija. Tämä niin kutsuttu terrakotta-armeija koostui 8000 sotilaasta, jotka olivat kaikki oikean ihmisen kokoisia ja näköisiä. Heillä oli savesta tehdyt varustukset. Savisotilaiden joukossa oli sotavaunuja ja -ratsuja, sotilassoittajia ja kaikenlaista henkilöstöä. Tämä 8000 sotilaan armeijaosasto on asetettu maan alle vartioimaan Kiinan perustajan, keisari Qinin (200-luvulla eKr.) viimeistä leposijaa.

Keisari Qin loi Kiinan valtakunnan 200-luvulla eKr. valloittamalla valtavan suuria alueita. Hänen mahtinsa ja valtansa kasvaessa täysin ennen näkemättömiin mittoihin, hän uskoi voivansa ylittää kaikki mahdolliset ja mahdottomat rajat aina ikuisuuteen saakka.

Onkin mahdollista, että keisari Qin, valloitettuaan maan päällä lähes kaiken mahdollisen, halusi jatkaa valloitustaistelujaan myös tuonelassa. On myös mahdollista, että tuo terrakotta-armeija on todella patsaskokoelma hänen taistelujoukostaan, jonka hän halusi viedä mukanaan tästä ajasta ikuisuuteen. Noustuaan valtaan 13-vuotiaana keisari Qin aloitti välittömästi hauta-alueensa ja monumenttinsa rakennustyöt. Tämä projekti työllisti kaikkiaan noin 700 000 ihmistä. Terrakotta-armeija kattaa vain pienen osan tätä valtavaa nekropolista, joka kokonaisuudessaan on lähes 100 neliökilometrin kokoinen. Terrakotta-armeijan löytöä voidaan pitää merkittävimpänä arkeologisena löytönä viime vuosisadalta.

Esiinkaivettu Terrakotta-armeija

Kaldean Urin aivan uskomaton hautakätkö

Kuvahaun tulos haulle ur graves
Neidoilla oli päässään kauniita koristeita. Nämä ovat noin 4500 vuotta vanhoja.

Englantilaiset arkeologit löysivät mahtavasta Urin rauniokaupungista 1920-luvulla Urin ensimmäisen dynastian merkkimiesten haudat (2600–2400 eKr.). Hautojen uumenista kaivettiin esiin satumaisia aarteita; kulta- ja hopeakoruja, sormuksia, riipuksia, kultaisia kypäriä, miekkoja, pelejä, astioita. Korkea-arvoisen vainajan kanssa on haudattu myös joukko sotilaita, muusikkoja ja yli 60 seuranaista. Ilmeisesti uskottiin, että vainajalla olisi nyt hyvää seuraa tuonelassa. Raamattu kertoo Jumalan kutsuneen Aabramin (Aabraham) Kaldean Urista Kaanaan maahan (Gen. 11–12). Niinpä Aabrahamin suku oli kotoisin tuosta kulttuurin kehdosta, joka tosin Aabrahamin aikana oli jo menettänyt poliittisen mahtinsa.

Ziggurat ja Ur nykyään.

Ensimmäiset sivilisaatiot – Mesopotamia ja Egypti

Historian kaksi ensimmäistä korkeakulttuuria syntyivät Kaksoisvirranmaassa eli Mesopotamiassa, nykyisen Irakin alueella, ja Egyptissä, Niilin virran varrella lähes 5000 vuotta sitten. Mesopotamiassa kukoisti sumerilainen korkeakulttuuri jo 2800-luvulla eKr. Kahden virran välissä, Eufratin ja Tigriksen suistossa, oli hedelmällistä maata, jota viljeltiin ja keinokasteltiin. Niinpä väkiluku kasvoi ja kaupunkivaltioita syntyi. Mesopotamian tärkeimmät kaupunkivaltiot olivat Sippar, Kis, Akshak, Larak, Nippur, Adap, Shuruppak, Umma, Lagas, Badtibira, Uruk, Larsa, Ur ja Eridu.  Kirjoitustaidon nämä kaupunkilaiset oppivat jo ennen vuotta 3000 eKr. Kuningaslistojen ja sankaritarinoiden ohella sumerilaiset kirjoittivat savitauluilleen muistiin myyttejä maailman synnystä ja veden paisumuksesta. Myös kirjallinen laki on ensimmäiseksi syntynyt juuri sumerilaisten keskuudessa, joskus ennen 2000-lukua eKr.

Kaupunkikulttuurin keskuksena oli temppeli, ja sumerilaiset uskoivat, että kaupunkien johtajat olivat jumalien edustajia. Voidaan sanoa, että Mesopotamiassa uskonto oli mytologisoitua politiikkaa. Kaupungin keskellä sijaitsi komeimpana rakennuksena temppeli, jota rakennettiin jatkuvasti suuremmaksi. Lopulta monen kaupungin keskellä oli suuri porraspyramidi, niin kutsuttu ziggurrat. Raamatun alkukertomuksissa mainittu Baabelin torni, Sinearin maassa (Gen. 11), on ollut juuri tuollainen porraspyramidi. Sen uskottiin olevan ihmisen rakentama portti Jumalan luo.