Category: Indy-opetus

Vuonna 2010 minulla oli kunnia osallistua Jerusalemin Hepreankielisen yliopiston arkeologiakursseille. Erityisesti jäivät mieleeni kenttämatkat, joilla tutustuimme eri kaivauksiin. Erään aurinkoisen aamupäivän vietimme Jerusalemin Hinnomin laakson hautojen luona. Sieltä on löytynyt hautaluolia, jotka ovat peräisin 2. rautakaudelta, kuninkaiden ajoilta 600-luvulta eKr. Tuon ajan hautaluolat muistuttivat tuon ajan koteja. Ruumiit laskettiin kammariin, jossa oli lavereita, ikään kuin sänkyjä. Lavereilla ruumiit maatuivat vuoden ajan, jonka jälkeen luut, samoin kuin hautalahjat, siirrettiin hautakätköön, joka oli erillinen huone.

Tuona aikana hautakätköihin laitettiin vainajan luiden mukana kaikkea arvokasta. Sinne laitettiin ruukkuja, kippoja, kuppeja, aseita, koruja… eli oikeastaan kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi hautakätköt olivat suuri kiusaus haudanryöstäjille. He ovatkin kalunneet tyhjiksi lähes jok’ikisen hautakätkön, jonka arkeologien lapiot ovat sittemmin kaivanneet esiin. Hinnomin hautaluolasto on tässä poikkeus. Varhaisessa vaiheessa hautaluolaston kalliokatto oli romahtanut, niin että se oli peittänyt alleen aukon, joka johti hautakätköön. Näin tuo kätkö oli jäänyt piiloon yli 2000 vuodeksi. Kun se löytyi 1970-luvulla, siitä tuli yksi tärkeimmistä viime vuosisadan arkeologisista löydöistä Jerusalemissa.

Hinnomin hautakätkö on lähes neljä metriä pitkä, kaksi metriä leveä ja kaksi metriä syvä. Tuosta kätketystä huoneesta löytyi yli 1000 esinettä. Suurin osa näistä esineistä on haudattu sinne ennen ensimmäisen temppelin tuhoa (587 eKr.), babylonialaisella ajalla (587–530 eKr.) ja persialaiskaudella (530–300 eKr.). Näiden yli 1000 esineen joukossa oli muun muassa yli 260 kokonaista saviruukkua, 40 babylonialaista rautaista nuolenkärkeä, koristeellisia rasioita ja lasikoristeita.

Koruja Hinnomin hautakätköstä.

Jerusalemin maine kultakaupunkina sai lisää uskottavuutta, kun aarteiden joukosta löytyi kuusi kultakoristetta ja 95 hopeakoristetta: sormuksia, rannerenkaita, riipuksia ja korviksia. Vieressä on kokoelma Hinnomin hautakätkön koruja. Nyt ymmärrämme paremmin, mistä profeetta Jesaja niin tuohtuneena julisti Jumalan sanaa Jerusalemin hienosteleville neidoille ja naisille:

 ”Sinä päivänä Herra ottaa pois kaikki korut ja kauniit vaatteet: nilkkahelyt, otsakorut, puolikuuriipukset, korvariipukset, rannerenkaat, hunnut, tukkanauhat, nilkkavitjat, punokset, hajustepullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlapuvut, viitat, liinat, kukkarot, harsovaatteet, pellavapaidat, päähineet ja huivit.” (Jes. 3:18–23.)

Jumalan sana aikojen takaa

Hautasäilön kaikkein tärkeimpänä löytönä voidaan pitää kahta puhtaasta hopeasta tehtyä pientä kääröä. Nämä kaksi hopeakääröä ovat kooltaan noin 3 x 10 cm ja 1 x 4 cm. Kun tutkijat saivat rullattua auki nämä hopeakääröt, paljastui, että toiseen kääröön oli kaiverrettu 19 riviä, ja toiseen 13 riviä tekstiä. Molemmissa kirjoitus oli vanhalla paleoheprealla. Molemmissa kääröissä luki Herran siunaus. Tuolla Herran siunauksella Jumala on käskenyt pappien siunata Israelin kansan (4. Moos. 6:24–26.). Nämä kaksi hopeista minikääröä ajoitetaan hyvin yleisesti 600-luvulle eKr. Näin ollen kyseessä on kaksi kaikkein vanhinta meille säilynyttä kopiota Raamatun jakeista. On koskettavaa, että vanhimmat Raamatun jakeet, jotka ovat ikinä löytyneet, ovat juuri nämä Herran siunauksen sanat:

”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.”

Pidemmässä käärössä on vielä sanoja, jotka muistuttavat jakeista 5. Moos. 7:9; Dan. 9:4 ja Neh. 1:5. Näissä jakeissa puhutaan Jumalan uskollisuudesta, niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa hän on solminut liiton. Nämä jakeet ovat olleet juuri ennen Herran siunausta. Ilmeisesti viestinä on, että käärön omistaja on liitossa Jumalan kanssa, hän luottaa Jumalan uskollisuuteen, ja sen myötä hän toivoo saavansa Herran siunauksen.

Nämä pienet hopeakääröt ovat toimineet jonkinlaisina kaulariipuksina, ”rukouskoteloina”, joissa on kannettu Jumalan sanaa. On ajateltu, että kun Jumalan siunausta ja sanaa näin kannetaan konkreettisesti, niin ollaan erityisesti osallisia siunauksesta. Hinnomin hautakätköstä on löytynyt korujen ja ruukkujen joukosta noin sadalle ihmiselle kuuluvia luita. Ilmeisesti ihmiset ovat halunneet ottaa mukaan viimeiselle matkalleen korukäärön, joka kantaa kaiverrusta Herran siunauksesta. Herran siunaus on haluttu ottaa mukaan viimeiselle matkalle, kun siirrytään tästä ajasta ikuisuuteen.

Ehkä nämä hopeiset kääröt olivat esimalleja niistä ”raamatunlausekoteloista”, joita fariseukset kantoivat mukanaan (Matt. 23:5). Vanha testamentti ilmaisee monesti, että Jumalan kansa kantoi konkreettisesti Jumalan sanaa yllään – se sidottiin käteen, pantiin otsalle. (2. Moos. 13:9, 16; 5. Moos. 6:8; 11:18; Sanl. 6:21; 1:9; 3:3, 23; 7:3.) Tämä ilmiö kertoo myös siitä, että kun puhutaan abstrakteista, hengellisistä asioista, kuten Herran siunauksesta ja Jumalan sanasta, niin ihminen kaipaa konkretiaa – Sanaa ja siunausta, johon tarttua.

Pyhiinvaelluksen siunaus

Herran siunauksessa Jumala ei ole kasvoton eikä nimetön voima. Siinä mainitaan kaksi kertaa Herran kasvot – Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle… kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi. Ja antakoon sinulle rauhan. On laskettu, että Herran siunauksessa, sen alkuperäiskielen mukaan, on 60 kirjainta. Tuo luku 60 oli muinaisessa maailmassa täydellisyyden luku. Tunnissa on 60 minuuttia, ja minuutissa on 60 sekuntia. Luku 60 kuvaa kokonaisuutta. Herran siunaus päättyy rauhaan, Shalom, joka kuvaa sekin täydellistä eheyttä. Kyse on tavallaan täydellisestä siunauksesta – Jumalan kokonaisvaltaisesta huolenpidosta.

Herran kasvojen korostus tässä siunauksessa muistuttaa pyhiinvaelluksesta. Nimittäin Vanhassa testamentissa Jumalan kansaa käskettiin kolmesti vuodessa näyttäytymään Jumalan kasvojen edessä (5. Moos. 16:16). Jokaisen pyhiinvaelluksen määränpäänä oli saapua Herran kasvojen eteen. Voisiko olla, että Herran siunaus on erityisesti pyhiinvaellussiunaus? Tämä on hyvin mahdollista.

Taas on hyvä huomata, että Herran siunauksessa on alkujaan 15 sanaa. Psalmien kirjassa on psalmeja eri tilanteisiin. Sieltä löytyy kuitenkin 15 psalmin ryhmä, joka on omistettu pyhiinvaellukselle. Nämä 15 psalmia ovat niin sanottuja ”Nousevan psalmeja” (Ps. 120–134), ja ilmeisesti muinaiset israelilaiset ovat laulaneet ja resitoineet niitä matkallaan Herran kasvojen eteen, ylös pyhään kaupunkiin. Saavuttuaan perille Jerusalemiin, ylipappi on seissyt temppelin porteilla ja siunannut kansan juuri tuolla Herran siunauksella. Tästä toimituksesta löytyy itse asiassa hieno, suorastaan euforinen kuvaus Sirakin kirjasta (kirjoitettu 200-luvulla eKr.).

”Kansa anoi siunausta Korkeimmalta, Herralta, rukoili laupiaan Jumalan edessä, kunnes pyhät toimitukset oli viety loppuun ja jumalanpalvelus saatettu päätökseen. Sitten Simon [ylipappi] laskeutui alttarilta, kohotti kätensä koko Israelin seurakunnan ylle ja lausui Herran siunaukseen, lausui ylväästi Herran nimen. Toistamiseen kaikki heittäytyivät maahan ottamaan vastaan Korkeimman siunauksen…” (Sir. 50.)

Huomaamme, että Jumalan kansan kutsumus on saapua Herran kasvojen eteen. Määränpäämme on nousta ylös taivaalliseen kaupunkiin ja nähdä Jumala kasvoista kasvoihin. Olemme kaikki pyhiinvaelluksella. Kerran jokainen meistä seisoo Jumalan kasvojen edessä. Tähän liittyy olennainen ongelma Raamatun kertomuksessa. Nimittäin Raamattu opettaa, että kukaan ei voi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, koska silloin hän kuolee, ja toisaalta Raamattu opettaa, että meidän tulee nousta Herran kasvojen eteen. Kuinka voimme nähdä jotain, mitä emme voi nähdä? Kuinka haluamme nähdä jotain, jonka näkeminen tappaa meidät? Kuinka voimme ylittää tämän ristiriidan?

Elän iloisesti Jumalan selän takana

Ymmärtääksemme tätä salaperäistä rukouksen problematiikkaa, meidän kannattaa tutustua jakeisiin 2. Moos. 33:18–23, joissa Mooses anoo Jumalalta, että hän saisi nähdä hänen kunniansa, kasvonsa.

Silloin Mooses sanoi: ”Anna siis minun nähdä kunniasi.” Herra sanoi: ”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”

Tässä salaperäisessä kohtaamisessa korostetaan, että ”sinä et voi nähdä minun kasvojani”, ja toisaalta kuitenkin ”saat nähdä minut takaapäin”. Mielenkiintoisesti muualla Mooseksen kirjoissa lukee, että Mooses nimenomaan näki Jumalan kasvoista kasvoihin. Mooseksen kanssa ”Herra puhui kasvoista kasvoihin.” (5. Moos. 34:10.) Toisaalla todetaan, että ”Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin, niin kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle.” (2. Moos. 33:11.) Miten nämä ristiriitaisilta tuntuvat korostukset tulisi ymmärtää? Kuinka Herra saattoi puhua Moosekselle kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin Mooses sai nähdä Jumalan vain ”takaapäin” – vain selkäpuolelta? Joseph Ratzinger, emerituspaavi Benedictus XVI, selittää tätä Raamatun arvoitusta viittaamalla kirkkoisä Gregorius Nyssalaisen tulkintaan.

”Se, että Jumala voidaan nähdä vain selkäpuolelta, sanoo hän [Gregorius Nyssalainen] – mitä muuta se merkitsee kuin sitä, että Jumala voidaan nähdä ainoastaan kävelemällä Jeesuksen perässä, että me näemme hänet vain seuraamalla Jeesusta, mikä merkitsee kulkemista hänen selkänsä takana ja siten Jumalan selän takana. Jumalan näkeminen tapahtuu tässä maailmassa seuraamalla Kristusta.” (Ratzinger, Matkalla Jeesuksen Kristuksen luokse, s. 25.)

Jeesus kutsuu meitä kaikkia Herran kasvojen eteen. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään – ”seuraa minua.” Opetuslapsi kulkee Herran selän takana. Kun me näemme Jeesuksen, Pojan, me näemme Isän. Näin vain Jeesuksen kautta saamme tuon täydellisen Herran siunauksen, ja voimme nähdä Herramme kasvoista kasvoihin. Filippus sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesus vastasi, ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:8.)

Lopuksi

Siunatuksi lopuksi haluan nostaa esille yhden erittäin mielenkiintoisen näkökulman, joka löytyy rabbiinisesta juutalaisuudesta. Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa, pohditaan, milloin koitti se hetki, jolloin temppeliin saapuvat pyhiinvaeltajat olivat todella Herran kasvojen edessä. Tässä yhteydessä nuo rabbit muistelivat ja kertovat, että pyhiinvaellusjuhlien aikana papit toivat temppelistä kansalle näytille niin kutsutut ”kasvojen leivät”. He kantoivat näitä kasvojen leipiä kultaisella pöydällä.

Nykykäännöksessä nuo kasvojen leivät on käännetty näkyleiviksi, vaikka tarkka käännös on nimenomaan kasvojen leipä – lehem ha-panim (2. Moos. 25:23–24, 29–30.) Näitä leipiä säilytettiin aina temppelin pyhässä osassa, suoraan kaikkein pyhimmän edessä, jossa uskottiin Jumalan läsnäolon olevan. Niinpä on varsin loogista, että nuo kasvojen leivät viittaavat juuri Herran kasvoihin. Babylonian Talmudissa todetaan näin.

”Temppelissä olevien pappien tapana oli nostaa kultainen pöytä ja asettaa sen päälle näytille kasvojen leivät, jotta juhlille saapuva kansa näkisi ne. Papit sanoivat kansalle: ’Katsokaa, Jumalan rakkaus teille!’” (Babylonian Talmud, Menahoth 29a.)

Yhteys kristilliseen messuun on häkellyttävä! Messussa pappi nostaa siunatun leivän, Jeesuksen Kristuksen ruumiin. Siinä on todellinen Herran kasvojen leipä. Siinä voimme ajatella nuo sanat, ”Katsokaa, Jumalan rakkaus teille!” Suurempaa rakkautta ei olekaan kuin se, kun Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Siinä on Jumalan rakkaus. ”Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”