Olen mukana Piplia-seuran Vanhan testamentin käännöstyöryhmässä ja seuraavien vuosien aikana käännämme koko VT:n nykysuomeksi. Projekti on ollut itselleni jo tässä alkuvaiheessa tosi innostava. Raamattu on pohjaton lähde, joka yllättää ajankohtaisuudellaan, ja sillä, kuinka sieltä saa voimia ja innostusta. Tällä kerralla tulen käsittelemään Joosuan kirjaa, ja siksi tätä ”uutiskirjettä” voidaankin kutsua ”tsemppiviestiksi”. Joosuan kirjassa puhutaan nimittäin paljon innostumisesta, asioiden tekemisestä ja oman paikan ottamisesta.
Hengellistä sodankäyntiä ja hybridivaikuttamista
Joosuan kirjassa kerrotaan, kuinka Israel valloitti Luvatun maan kanaanilaisilta. Teoksessa korostetaan, että Jumala itse antaa tuon maan kansansa käsiin, ja että Herra itse taistelee kansansa puolesta.
Tämä ei ole, uutisista tuttuja termejä käyttääkseni, ”konventionaalista sodankäyntiä”, vaan kyse on ennen kaikkea hengellisestä sodankäynnistä. ”Herra kävi sotaa Israelin puolesta” (Joos. 10:14). Jatkuvasti korostetaan, että Herra antaa viholliset Israelin ”käsiin”. Jerikon muurit sortuvat, kun papit kantavat liitonarkkua ja kansa ylistää Jumalaa rukousmarssillaan. (Joos. 6.)
Vaikka kirjassa on paljon taistelemista, niin Joosuan kirjassa korostetaan, että jumalanpalvelus on Israelin kaikkein tehokkain ase sen vihollisia vastaan. Tämä kannattaa meidänkin muistaa. Jumalanpalvelukseen osallistuminen ei ole kiva harrastus, vaan sodankäyntiä paholaista vastaan.
Tässä Joosuan kirjan katsauksessa nostan esiin kolme asiaa:
- Mielialojen merkityksen voitolle tai häviölle.
- Hengellisen sodankäynnin.
- Oman osan ottamisen.
Mielialavaikuttamista
Lähdetään liikkeelle mielialoista. Luvussa Joos. 1 Jumala valaa rohkeutta ja intoa Joosuaan. ”Minä olen sinun kanssasi… Minä en jätä enkä hylkää sinua. Ole rohkea ja luja… älä pelkää, äläkä lannistu.” (Joos. 1:5–9.) Näillä sanoilla on varmasti ollut iso merkitys Joosualle. Niillä Jumala on valanut häneen rohkeutta ja intoa. Tässä onkin yksi tärkeä syy Raamatun tuntemiselle. Löydät sieltä rohkaisua ja voimavaroja, inspiraatiota. Ennen Israelin hyökkäystä luvattuun maahan kuulemme paljon tsemppausta ja hengennostatusta.
Jos on jo ennen taistelua aivan maansa myynyt, niin voittoja on turha odottaa. Arkiset huolet ja murheet nakertavat luottamusta ja syövät miestä. Silloin on vaikea nukkua, levätä, ajatella kirkkaasti, tehdä töitä tai käydä rohkeasti taistoon. Meistä jokainen tarvitsee hengennostatusta ja rohkaisua.
Juuri ennen kuin Israel hyökkää vihollisten kimppuun, Joosuan kirjassa todetaan, että näiden vihollisten henki (tai into), kirjaimellisesti, lamasi pohjalukemiin. Heprealaisessa alkutekstissä tämä tulee ilmi kuvainnollisella tavalla. Vihollisten ylle putoaa (lankeaa) kauhu, joka lamauttaa heidät kaikki. (Joos. 2:9.) Mieli maassa, masentuneina, taisteluista ei tule mitään. Jerikossa asuva portto Rahab tietää kertoa, missä asennossa Jerikon sotilasmiehet seisovat. Tarkka käännös on tönkkö, mutta kuvaava: ”Kuullessamme teistä [Israelista] meidän sydämemme suli (sisu hävisi), miesten henki ei enää noussut teidän edessänne, sillä Herra” on teidän Jumalanne. (2:11.) Tässä on kyse vihollisten innon ja taisteluhengen romahtamisesta.
Nykyään uutisissa puhutaan koko ajan sodasta, ja niinpä sotatermit ovat tulleet tutuiksi. Ehkä tätä hengellistä mielialavaikuttamista voidaan verrata hybridisodankäyntiin, joilla kanaanilaiset sotilaat pehmitettiin ennen varsinaista hyökkäystä. Joka tapauksessa on ihan tutkittu juttu, että jos ihmisillä on kovasti intoa, niin yleensä siitä seuraa myös todellista menestystä. Ja päinvastoin: pessimismissä rypemisestä ei seuraa suuria voittoja. Tarvitsemme hengennostattajia.
Raamatussa hengennostatusta korostetaan paljon. Tuomari Debora on yksi kovimpia hengennostattajia. ”Nouse, nouse Debora!”, julistetaan jakeessa Tuom. 5:12. Nuo samat käskyt, auri, auri! Nouse, nouse! löytyvät myös Jesajan kirjasta. Jumalaa kutsutaan nousemaan, Jes. 51:9. Siionia käsketään heräämään, nousemaan, ja pukeutumaan, Jes. 52:1. Itse asiassa, Paavali puhuu paljon siitä, että uskovien tulee pukeutua Jumalan sota-asuun. ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus.” (Room. 13:14.) ”Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:8.) Jos olemme pukeutuneet Kristukseen, jos meillä on taisteluasuna usko, toivo ja rakkaus – niin silloin meillä on hengellisesti sellainen mieli, Henki päällä, että viholliset eivät voi voittaa meitä.
Aina ei mene niin kuin Strömsössä – mitä sinä teet nimellesi?
Joosua ja Israel kohtaavat maanvalloituksessaan monia vastoinkäymisiä. Yhden kerran viholliset, Ain kaupugin sotilaat, lyövät israelilaisia oikein kunnolla. Joosua on kauhuissaan ja selittää Jumalalle pelkoaan: ”Kun kanaanilaiset ja kaikki tämän maan asukkaat kuulevat tästä, niin silloin he piirittävät meidät, ja tuhoavat nimemme tästä maasta. Ja mitä sinä teet sinun pyhälle nimellesi?” (Joos. 7:9.)
Joosuan rohkeus murenee. Hän olisi valmis pakenemaan häntä koipien välissä takaisin Jordanin itäpuolelle. Joosuan mieliala on yhtä onneton kuin niiden kanaanilaisten, jotka pakenivat aiemmin Israelin tieltä. Joosuan kysymys Jumalalle on tärkeä: ”Mitä sinä teet sinun pyhälle nimellesi?”
Jumalan nimen uskottavuus ja luotettavuus on tavallaan sidottu hänen kansaansa. Jos kansa tuhoutuu, meneekö Jumalan nimeltä silloin uskottavuus, kunnia ja maine? Nimi on tavallaan brändi, ja siihen liittyy brändilupaus. Jumalan nimi oli yhdistetty Israelille annettuihin lupauksiin. Jäävätkö Jumalan lupaukset ja sanat nyt toteutumatta? Eivät. Itse asiassa, Joosuan kirjassa Jumalan lupausten täyttyminen on keskeinen teema. Kirjan lopussa, kun kansa on asettunut Luvattuun maahan, korostetaan, että nyt nuo kaikki lupaukset ja Herran sanat ovat toteutuneet pienintä yksityiskohtaa myöten. (Joos. 21:43; 23:14). Jeesuksen nimi on hepreaksi Joosua. Joosuan kaima, Jeesus, täyttää kaikki kirjoitukset: lain, profeetat ja kirjoitukset. Jumalan nimeen voi luottaa, meidän ihmisten synneistä ja heikkouksista huolimatta.
Jeesus opetti Isä meidän rukouksen, joka alkaa näin: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.” Meidän Isämme pyhyys ja valta näkyy siinä, että hänen valtakuntansa ja tahtonsa tulee ja toteutuu myös maan päällä, niin kuin taivaissa.
Hän on valinnut hyvän osan – perintöosat jaossa
Joosuan kirjassa Israelin heimot ottavat haltuunsa maat, perintöosat, jotka Herra on heille luvannut. Perintöosilla on monia nimiä: osa ja arpa, maaosuus ja perintö. Hepreassa näitä kuvataan sanoilla nahal ja halaq. Kaikille muille heimoille paitsi Leevin heimolle kuuluu perintöosana maa-alue. Leevin heimo oli pyhitetty pappeuteen, ja siksi leeviläisille ei kuulunut maaosuutta, vaan heidän osuutensa oli ”Herran tuliuhrit”, itse ”Jumala” ja ”Herran pappeus”. Tietysti koko Jumalan kansa on pyhitetty ”papilliseksi kuningaskunnaksi”, ja siksi kaikilla tulee olla ”osallisuus Jumalaan”, mutta kuitenkin VT:n aikana, niin kuin nytkin, papit olivat erityisesti pyhitetty Jumalalle.
”Leeviläisillä ei ole mitään maaosuutta (halaq) teidän keskellänne, sillä heidän osansa (nahal) on Herran pappeus.” (Joos. 18:7)
”Ainoastaan Leevin heimolle ei annettu maaosuutta (nahal), sillä heidän osuutensa (nahal) oli Herran tuliuhrit… sillä Herra, Israelin Jumala, Hän, on heidän osuutensa (nahal), niin kuin hän on luvannut heille.” (Joos. 13:14, 33)
Vastaavia kohtia löytyy muistakin kirjoista. Jumala sanoi Aaron-papille: ”Minä olen sinun osuutesi ja perintösi Israelin keskellä.” (4. Moos. 20:20; ks. myös 5. Moos. 10:9; 18:1–2; Hes. 44:28.)
Evankeliumissa Jeesus kutsui 12 opetuslastaan olemaan kanssaan aina (Mark. 3:14). Tämä oleminen Jeesuksen kanssa oli lähtökohtana kaikelle muulle. Evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen vierailleen Martan ja Marian kotona. Martta reippaili keittiössä, mutta Maria asettui Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan hänen opetustaan. Jeesus sanoi hänelle: Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois (Luuk. 10:42).
Psalmeissa puhutaan paljon siitä, että Jumala on ihmisen osa ja perintö.
”Herra on minun osani (halekei JHWH). Minä olen sanonut pitäväni sinun sanastasi kiinni.” (Ps. 119:57.)
”Lihani ja mieleni (sydämeni) on loppu. Minun sydämeni tukikallio, Herra on osani (helki) ikuisesti.” (Ps. 73:26.)
”Herra, sinä olet minun perintöosani.” (Ps. 16:5–6.)
Nyt kun niin moni haalii omaisuutta, joka on sinänsä hyvää, kannattaa muistaa, että se paras osa on kuitenkin Jumala, oma paikka Kristuksen jalkojen juurella. Omaisuutta saa rahalla. Jumalan saa uskolla, ja usko voittaa kaiken. Usko avaa kaikki portit.
Luvussa Joos. 22 esiintyy episodi, jossa Jordanin joen itäisiä heimoja syytetään siitä, että he ovat rakennuttaneet epäilyttävän alttarin. Todellisuudessa nämä itäiset heimot rakensivat alttarin muistomerkiksi siitä, että hekin olivat osallisia Herrasta. (helek ba-JHWH, Joos. 22:27.)
Kysymys siitä, kuka on osallinen Herrasta, on keskeinen kysymys. Joosuan kirja päättyykin siihen, että Joosua pyytää Israelin kansan valitsemaan, ketä se haluaa palvella. Joosua itse näyttää esimerkkiä. ”Minä ja perheeni palvelemme Herraa.” (24:15.)
Maa perintöosana kuuluu yhteen Jumalan kanssa, koska maa on Jumalan antama lahja. Ilman Jumalaa ei ole Jumalan kansaa, ei luvattua maata eikä mitään muutakaan luotua. Jos kansa hylkää Jumalan, Herra ajaa heidät pois tuosta maasta. Pyhä maa on tarkoitettu pyhän Jumalan palvelemiseen. Tämänkin vuoksi osuus Jumalassa on valtavan tärkeä asia.
Ota oma osasi
Kaleb on yksi Joosuan kirjan sankareista. 40-vuotiaana hän oli ollut rohkea vakoilija, joka innosti israelilaisia valloittamaan luvattu maa (4. Moos. 13–14). Nyt, 85-vuotiaana, hän haluaa ottaa sen, minkä Herra on hänelle luvannut eli Hebronin. (Joos. 14:13.) Vanha mies menee Joosuan puheille: ”minä olen tänään vielä yhtä mahtava, kuin” ollessani neljäkymppinen. Olen nyt voimakas ”taistelemaan, menemään ja tulemaan”, niin kuin ennenkin (Joos. 14:11). Kaleb sanoo Joosualle näin: ”Ehkä Herra on kanssani, niin että voin karkottaa viholliseni, niin kuin Herra on luvannut.” (Joos. 14:12.)
Tuo sana ”ehkä” (raamatullisella ja modernilla heprealla ulai) on yllättävä. 85-vuotias Kaleb ei ollut varma onnistuuko hän, tai olisiko Herra hänen kanssaan. Mutta hän yrittää, koska ehkä Herra on kanssani. Ja Herra on kuitenkin luvannut tuon maan minulle. Usein jätämme asioita tekemättä, koska emme ole täysin varmoja. Ehkä tarkoittaa epävarmuutta, mutta myös mahdollisuutta. Kotiseurakunnassani kirkkoherra kertoi saarnassaan omasta pappiskutsumuksestaan. Hän kertoi erään nuoren miehen kyselleen, mistä hän voi olla varma omasta kutsumuksestaan, omasta osastaan tässä elämässä. Kirkkoherra oli todennut, että ei hän voikaan olla 100 % varma asiasta. Mutta, hän on ollut pappina vuosikymmenien ajan, ja tämä on ollut niin jännittävää ja hienoa, että jos se on ollut vain erehdys, ja väärinkäsitys, niin silloin se on ollut tosi hieno erehdys.
Huonoin osa on osattomuus
Isoin ongelma on varmasti se, ettei ota mitään osaa haltuunsa, koska on epävarma, laiska tai ei vain huvita. Luvussa Joos. 18 kerrotaan, että seitsemän Israelin heimoa jahkailivat oman osuutensa haltuun ottamisessa. ”Jäljellä oli vielä seitsemän Israelin heimoa, jotka eivät vieläkään olleet ottaneet omaa perintöosuuttaan (nahal). Joosua sanoi näille Israelin pojille, kauanko te vielä vitkastelette ennen kuin menette perimään sen maan, jonka Herra, isienne Jumala, on teille antanut.” (Joos. 18:2–3.)
Kaleb ei vitkastellut. Hän halusi oman osuutensa, vaikka hän olikin jo niin vanha, ja vaikkei hänellä ollutkaan 100 % varmuutta. Hänelle riitti Jumalan lupaus, ja halu ottaa se, mikä hänelle oli luvattu. Jokaiselle meistä on annettu jotain. Talentti, viisi leipää ja kaksi kalaa, muutama tyhjä öljyastia… jotain pientä. Raamatussa on melkein sääntönä, että ihmiset saavat paljon aikaa tosi pienellä, kun Jumala auttaa heitä. Kyse on siitä, mitä ihminen tekee sillä osalla, isolla tai pienellä osalla, joka hänelle on annettu.
Kaikki, joissa henki pihisee
Joosuan kirjaa lukiessa väkivallan määrä yllätti ainakin itseni. Kaupunkeja vihitään tuhon omaksi (herem). Luvussa Joos. 10 on erityisen paljon väkivaltaa. Tässä luvussa mainitaan identtisesti 6 kertaa, että miekka nieli ”kaikki sielut [nefes], jotka olivat siellä.” Jakeessa 10:40 todetaan, että Joosua valloitti koko maan, löi kuoliaaksi sen kuninkaat, eikä jättänyt ketään jäljelle. Hän myös vihki tuhon omaksi (herem) ”kaikki hengittävät” (kol ha-nesamah). Tämä määritelmä, että kaikki hengittävät tapettiin, kuvaa totaalista tuhoa.
Virressä veisataan, ”kaikki, joissa henki on, kiittämään jo tulkohon.” Ja itse asiassa, nuo sanat, kaikki hengittävät, (kol ha-nesamah), löytyvät identtisesti vain kahdesta kohtaa koko Raamattua, nimittäin Joos. 10:40 ja Ps. 150:6. Tuossa Psalmin jakeessa, 150:6, ei tuhota kaikkia, joissa henki pihisee, vaan siinä todetaan, että ”kaikki, joissa on elämän henkäys (kol ha-nesamah), ylistäkää Herraa! Halleluja!” Tähän käskyyn päättyy koko Psalmien kirja. Kotiseurakunnassani veisataan aina messussa ”kiittäkää kaikki kansat, kiittäkää Jumalaa.” Tämä onkin koko pelastushistorian, Jumalan sanan, suurempi visio ihmiskunnalle, kaikille maailman kansoille, kaikille meille, jotka hengitämme.
Täytyy aina muistaa, että Raamatun yksittäisiä kirjoituksia tulee lukea Raamatun muiden kirjoitusten valossa. Kun luemme Joosuan kirjan väkivaltaisia kohtia, niin viime kädessä näitä Joosuan kirjan kohtia pitää tulkita sen toisen Joosuan, eli Jeesuksen, näkökulmasta.
Uusimpia arkeologisia näkökulmia Joosuan kirjaan
Viime aikoina Joosuan kirja on ollut arkeologisten löytöjen kannalta keskeisesti esillä. Kirjoitin aiheesta artikkelin Uusi Tie -lehteen. Voit lukea artikkelin tästä.
Siunattua apostoli Pietarin ja Paavalin juhlapäivää, 29.6.2022,
Juho Sankamo, TT
040 6712 145
Juho Sankamo